FC Inter

Interin Furuholm lopettaa pelaajauransa: "En oikein keksinyt, millä tästä enää jaksaisi eteenpäin tarpoa"

TS/Ari-Matti Ruuska
Timo Furuholm pelaa viimeisen ottelunsa Interissä ensi sunnuntaina.
Timo Furuholm pelaa viimeisen ottelunsa Interissä ensi sunnuntaina.

Jalkapalloliigassa pelaavan Turun Interin kapteeni, 34-vuotias Timo Furuholm ripustaa nappikset naulaan tämän kauden päätteeksi. Uraa on jäljellä vielä kaksi ottelua, kun Furuholm pukee sinimustan paidan ylleen vielä keskiviikon Ilves- ja sunnuntain SJK-otteluissa.

– En oikein keksinyt, millä tästä enää jaksaisi eteenpäin tarpoa. On se fiilis, että kaikki on annettu pieneltä ihmiseltä. Ei päätöksenteko helppoa ollut, Furuholm kertoo lopettamispäätöksensä taustoja.

– Viime kauden lopulla oli ensimmäinen kerta, kun meinasi kallistua lopettamisen puolelle, mutta José Riveiro jatkoi vielä kaudella, ja ilmoitti haluavansa minut vielä projektiin mukaan. Se keikautti päätöksen. Kyllä kauden alusta asti on ollut se fiilis, että viimeistä kautta viedään. Yllättävän haastavaksi päätöksen myöntäminen on itselle kuitenkin käynyt, kun on pienestä asti tehnyt tätä, ”Furkka” toteaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jalkapallo on ollut hyökkääjälle elämäntapa, ja Inter on ollut siinä valtavassa keskiössä.

– En usko, että missään toisessa seurassa olisin jatkanut näin pitkään. Tämä on ollut minulle koti missä olen saanut aina olla oma itseni.

– Interin menestys on ollut minulle kunnia-asia, mistä olenkin sitä voimaa paljon ammentanut. Epäilen sitä, että minulla olisi enää annettavaa uuteen projektiin, mikä on vääjäämättä uuden valmentajan myötä edessä, Furuholm sanoo.

Furuholm on Interin kaikkien aikojen paras maalintekijä. Jalkapalloliigassa hän on osunut Interille 85 kertaa, ja kun laskee mukaan myös osumat eri cupeissa, niin verkot ovat pöllynneet toistasataa kertaa.

Liigaotteluita kärkimiehelle on kertynyt yhteensä 228. Näistä neljä ensimmäistä tulivat FC Jazzin paidassa, mutta vuodesta 2005 lähtien hän on edustanut Suomen kentillä vain Interiä.

Furuholm murtautui viime vuosikymmenen alkuvuosina myös Suomen A-maajoukkueeseen, jossa otteluita kertyi pyöreät kymmenen. Maaliverkko heilui Huuhkajien paidassa kahdesti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.