Tokion olympialaiset

Keskisellä ja Kurtbaylla kaksi kaatumista sisältänyt avauspäivä – "Haluamme unohtaa tämän päivän"

Vesa Moilanen
Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen avauspäivä piti sisällään monenlaista tapahtumaa kahdesta kaatumisesta lähtien.
Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen avauspäivä piti sisällään monenlaista tapahtumaa kahdesta kaatumisesta lähtien.

Suomalaiskaksikko Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen olivat kovissa vaikeuksissa purjehduksen Nacra 17 -luokan avauspäivänä. Suomalaiset ovat kolmen ensimmäisen lähdön jälkeen sijalla 14, eikä avauspäivästä puuttunut tapahtumia.

Kurtbay ja Keskinen kaatuivat ensimmäisen kerran jo ennen avauslähtöä. Ensimmäiseen lähtöön he saivat lopulta hyvän lähdön, mutta siihen ilonaiheet lopulta myös jäivät.

Avauslähdön toisella ylämerkillä tullut arviointivirhe kostautui ja suomalaisten vene jäi merkkiin kiinni. He joutuivat kaatamaan veneensä saadakseen köyden irti.

– Se oli todella vaikea päivä. Kauhea päivä, itseasiassa. Meillä oli yksi hyvä lähtö, mutta kaksi muuta olivat kauheita, Keskinen totesi.

Toisessa lähdössä suomalaiset siis onnistuivat hyvin, mutta päivän päätöslähdössä kaksikon voimat olivat jo niin lopussa, että matkalla riitti tapahtumia aina kaatumisesta lähtien.

– Teimme paljon aloittelijan virheitä, ja viimeisessä lähdössä olimme jo niin väsyneitä, että kaaduimme toista kertaa päivän aikana. Tämä oli vaikea päivä, mutta nyt haluamme unohtaa tämän päivän ja aloittaa huomenna puhtaalta pöydältä, Keskinen sanoi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.