Yleisurheilu 2016

Silja Kosonen moukaroi karsinnassa EM-kisaennätyksen – ”En lähde finaaliin varmana voittajana”

JUKKA VASO
Silja Kososen karsintakisa Tallinnassa sujui suunnitelmien mukaan. Alle 20-vuotiaiden EM-kisojen ennakkosuosikki paineli moukarin finaaliin heitettyään heti ensimmäisellään kirkkaasti yli karsintarajan.
Silja Kososen karsintakisa Tallinnassa sujui suunnitelmien mukaan. Alle 20-vuotiaiden EM-kisojen ennakkosuosikki paineli moukarin finaaliin heitettyään heti ensimmäisellään kirkkaasti yli karsintarajan.

Raisiolainen Silja Kosonen ei hukannut aikaa moukarinheiton karsinnassa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa. Kosonen heitti torstain ensimmäisen lajin ensimmäisellä suorituksella EM-kisaennätyksen 68,75 ja ylitti karsintarajan lähes kuudella metrillä.

– Halusin helpon heiton ja varman tuloksen ja heitto tuntui helpolta, Kosonen sanoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Karsinta sujui vaivatta, vaikka siihen valmistautuminen oli Kososen mukaan erilainen kuin normaalisti.

– Olin torstaina kentällä aamu- ja iltapäivällä ja tein siinä välissä punttitreenin, kun yleensä olen heittänyt edellisenä päivänä. Nämä lämmittelyheitot ja karsintaheitto toimivat heittotreeninä finaalille, Someron Esaa edustava Kosonen sanoi.

Vaasassa olympiaranking-kilpailuissa 19-vuotiaiden ME:n ja Suomen ennätyksen 73,43 heittänyt Kosonen lähtee finaaliin suosikkina, muttei anna suosikkiaseman hämätä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Voitto on mahdollinen, mutta varmana voittajana en finaaliin todellakaan lähde. Rose Loga on todella kova ja aina joku voi yllättää. Varsinkin kun kyse on nuorista, se piikkiheitto voi tulla milloin vaan, Kosonen sanoo viitaten samalla 71 metriä alkuvuodesta ylittäneeseen ranskalaiseen.

Finaaliin valmistautuessaan Kosonen käyttää Romaniassa maajoukkueiden EM-kilpailuissa ja Vaasan olympiaranking-kilpailuissa saatuja oppeja, jotka toimivat hyvin jo karsinnassa.

– Opin Romaniasta sen, etten nyt tehnyt verryttelyssä mitään ekstrahölkkää. Venyttelin, tein pientä koordinaatiota ja pikku hyppelyitä, että sain kropan hereille. Täällä oli hotellissa kylpyamme, kuten Vaasassa ja otin siinä eilen niin kylmän kylvyn kuin hanasta sai. Samalla tavalla tein Vaasassa. Se teki hyvää. Oli vetreä olo. Käytän sitä myös ennen finaalia.

Moukarinheiton loppukilpailu on ohjelmassa Tallinnassa huomenna lauantaina alkuillalla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​