Golf

Korhonen ja Pulkkanen avauspäivän parhaat suomalaiset rahakkaassa Scottish Openissa

Lennart Holmberg
Kalle Samoojalla ei ollut paras päivänsä torstain avauskierroksella Scottish Openissa.
Kalle Samoojalla ei ollut paras päivänsä torstain avauskierroksella Scottish Openissa.

Mikko Korhonen teki golfin Euroopan kiertueen Scottish Open -kilpailun ensimmäisellä kierroksella tuloksen 69 (-2). Kierros oli totutun tasaista tekemistä, birdiejä syntyi kolme ja bogeja ainoastaan yksi.

Erittäin kovatasoisessa kilpailussa tulos riittää avauskierroksen jälkeen jaettuun 45. sijaan. Saman sijan jakaa myös Tapio Pulkkanen.

– Ihan ok rundi tänään. Vakaata pelaamista kokonaisuudessaan. Ihan hirveästi ei ollut hyviä birdiepaikkoja kylläkään. Vähän täytyy rauta- ja wedgelyöntejä vielä terävöittää. Keli oli täydellinen, ei juuri tuulta ollut. Tästä on hyvä jatkaa huomiselle, Korhonen kommentoi.

Jatkokierroksille tullaan vaatimaan kahden kierroksen jälkeen parin alitusta vähintään kolmella, todennäköisesti neljällä lyönnillä. Kisan kärjessä höyryävät englantilaispelaajat, joita mahtuu seitsemän parhaan joukkoon viisi. Parhaana heistä kisaa johtava Jack Senior (64 /-7).

Seniorista lyönnin päässä on maanmies Lee Westwood sekä maailmanlistan kolmonen, Yhdysvaltojen Justin Thomas.

Kaikki kisan suomalaiset, Tapio Pulkkanen (-2), Kalle Samooja (+3) ja Sami Välimäki (-1) pelasivat torstaina iltapäiväryhmissä. Välimäki on jaetulla sijalla 73 ja Samooja jaetulla sijalla 138.

Perjantaina suomalaiset ampaisevat kentälle vastaavasti jo aamulla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.