Lentopallo

Henri Rajala ja Tuomas Siirilä jatkavat TuTo Volleyn riveissä – "En uskonut palaavani enää liigaan pelaamaan"

Ari-Matti Ruuska
Kokenut Henri Mäntylä toimii TuTo Volleyn liberona myös tulevalla kaudella Mestaruusliigassa.
Kokenut Henri Mäntylä toimii TuTo Volleyn liberona myös tulevalla kaudella Mestaruusliigassa.

Lentopallon Mestaruusliigaan noussut TuTo Volley kiinnitti juhannuksen alla jälleen lisää liigakokemusta, kun kokenut libero Henri Rajala ja yleispelaaja Tuomas Siirilä jatkavat turkulaisjoukkueessa myös ensi kaudella. 32-vuotias Rajala on pelannut Mestaruusliigaa aiemmin Hurrikaanissa ja Loimussa, kun taas Siirilä on esiintynyt aiemmin Loimun paidassa.

– Keväällä 2014 kun lopetin pelaamisen, niin en uskonut palaavani enää liigaan pelaamaan. Viime kauden aikana alkoi kytemään ajatus liigalentopallosta, kun pelattiin liigaporukoita vastaan ja tasoero ei ollut suuri, Rajala sanoo seuran tiedotteessa

– Henkilökohtaisia tavoitteita ei ole enää näillä kilometreillä, mutta toivottavasti pystyn auttamaan jotain toista pelaajaa matkalla kohti ammattilaisuutta. On myös kunnia-asia olla osa TuTo Volley -perhettä sen liigahistorian alkutaipaleella, hän jatkaa.

Myös 193-senttinen Alajärven Ankkureiden kasvatti Siirilä kertoo päätöksen Turussa jatkamisesta olleen helppo.

– Jatkosopimus syntyi helposti, sillä intoa lähteä pelaamaan liigaa oli niin paljon. Meillä on todella hyvä joukkue kasassa ja lähden kauteen hyvillä mielin.

Juttua korjattu kello 15.50. Korjattu otsikon nimivirhe.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.