Varsinais-Suomen jääkiekkoseuroille tukea matalan kynnyksen toiminnan kehittämiseen
Syksyllä 2020 perustetun Unelmien peliä -rahaston ensimmäinen seuratukikierros toteutettiin touko-kesäkuussa. Lopputuloksena seitsemän varsinaissuomalaista junioritoimintaa järjestävää jääkiekkoseuraa saa rahastosta yhteensä 100 000 euroa matalan kynnyksen toiminnan kehittämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.
– Haluamme seuratuen avulla lisätä yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille ja samalla edistää seurojen osaamista. Ymmärryksen kasvattaminen auttaa löytämään keinoja, joilla toimintaa voidaan mahdollistaa entistä laajemmalle joukolle kohtuullisen pienin toimin, rahaston edustaja Sirkku Soini kertoo.
Tuen avulla toteutetaan mm. matalan kynnyksen easy hockey ja erityistä tukea tarvitsevien lasten special hockey -toimintaa, perheluistelua, tytöille suunnattua toimintaa, luokkalätkää, kyläkiekkoa sekä uusille kohderyhmille kuten maahanmuuttajataustaisille ja syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille toteutettavia harrastetapahtumia.
Hankkeiden kautta kiinnitetään huomiota myös esimerkiksi varusteiden kierrätykseen ja niiden saatavuuteen, jotta harrastaminen ei jäisi kiinni varustehankinnoista.
– Uusien harrastajien lisäksi toivomme, että hankkeet synnyttävät uusia toimintatapoja seurojen arkeen. Perinteisen kilpa- ja joukkuetoiminnan rinnalle tarvitaan uusia, kevyitä harrastamisen muotoja niille, jotka eivät voi tai halua sitoutua harrastamaan kilpapolun vaatimalla tavalla, kommentoi Jääkiekkoliiton harrastamisen kehityspäällikkö Kim Sällström.
Tukea myönnettiin seuraaville junioriseuroille: Kiekkohait, LaJy, RNK, SoPa, TarU, TPS ja TuTo.
Tukea saaneet seurat raportoivat hankkeidensa etenemisestä kauden aikana ja sen päätteeksi. Kauden 2021–22 aikana saatujen kokemusten sekä seurojen tekemien raporttien perusteella työryhmä tekee päätökset kauden 2022–23 seuratuista.
Unelmien peliä -rahasto jakaa myös Varsinais-Suomen U9–U14 -ikäluokkien pelaajille kohdistettua tukea, jolla halutaan mahdollistaa jääkiekossa jo mukana olevien harrastamisen jatkuminen tilanteissa, joissa perheiden talous on tiukalla.
Pelaajien seuraava tukihaku alkaa 9. elokuuta. Haku tapahtuu pelaajan seuran kautta. Tukea voidaan syksyn haun yhteydessä jakaa enintään 200 000 euroa. Tarkemmat tiedot hausta toimitetaan seurojen kautta ikäluokkien pelaajille hakuajan alkaessa.