Tennis

Ruusuvuorelle uran komein voitto ATP-kiertueella – "En tiedä miten sain käännettyä ottelun"

EPA/Rhona Wise

Emil Ruusuvuori otti uransa kovimman voiton ATP-kiertueella kukistettuaan Miamin ATP Masters -turnauksen toisella kierroksella maailmanlistan seitsemännen Alexander Zverevin kolmessa erässä 1–6, 6–3, 6–1. Uransa ensimmäistä kertaa kolmannelle kierrokselle Masters-turnauksessa yltänyt Ruusuvuori kohtaa seuraavaksi ruotsalaisen Mikael Ymerin.

Ruusuvuori oli edennyt toiselle kierrokselle kukistettuaan avauskierroksella kolmessa erässä espanjalaisen Carlos Alcarazin (ATP-132). 21-vuotias Ruusuvuori (ATP-83) ja 23-vuotias saksalainen Zverev (ATP-7) eivät olleet aikaisemmin kohdanneet toisiaan.

Maailman kärkipelaajien joukkoon lukeutuva Zverev näytti avauserässä kovuutensa vieden sen kolmen murron turvin 6–1.

Toisessa erässä Ruusuvuori löysi paremmin syöttötyöskentelynsä ja pääsi hiljalleen myös kiinni Zverevin syöttöihin. Suomalainen mursi 2–1-johtoon, mutta ei onnistunut pitämään syöttöään – kuitenkin Ruusuvuori mursi toistamiseen ja sitten onnistui myös pitämään syöttönsä siirtyen 4–2-johtoon. Erän loppuun nähtiin vielä kaksi murtoa, mikä tarkoitti erävoittoa Ruusuvuorelle 6–3.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmannessa erässä jatkoi Ruusuvuori siitä mihin jäi toisessa. Parantuneen syöttötyöskentelynsä kautta vahvaa peruslyöntipeliä pelannut suomalainen mursi erän neljännessä pelissä ja piti heti perään syöttönsä siirtyen 4–1-johtoon. Suomalainen ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan kiihdytti voittoon lopulta erin 1–6, 6–3, 6–1.

– En tiedä miten sain käännettyä ottelun. Ensimmäisessä erässä en tuntenut oloani hyväksi, mutta toisessa erässä aloin löytää peliäni ja loppua kohden pelasin todella hyvää tennistä. Yksi urani kovimmista voitoista, kertoi Ruusuvuori Tennisliiton tiedotteessa.

Ruusuvuori pelaa toista kertaa urallansa Masters-tasolla ja eteni nyt ensimmäistä kertaa kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella on luvassa Suomi–Ruotsi -maaottelu, sillä vastaan asettuu ruotsalainen Mikael Ymer (ATP-95).

Suomalaisen kovin noteeraus ATP-kiertueella ennen tätä päivää oli Australian avoimissa tullut voitto maailmanlistan 11. ranskalaisesta Gael Monfilsista. Tätä ennen Ruusuvuoren päänahoista löytyi sensaatiomainen voitto tuolloisesta maailmanlistan viidennestä Dominic Thiemistä vuoden 2019 syyskuun Davis Cup -maaottelusta Suomi–Itävalta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.