Hiihto

Suomen joukkue hiihdon MM-kisoihin on valittu – mukana kolme varsinaissuomalaista

Risto Alaheikka
Sprintin tuore Suomen mestari Lauri Vuorinen oli selkeä valinta MM-joukkueeseen. Hopeamitalille hiihtänyt Juho Mikkonen (vas.) nosti myös itensä kisakoneeseen.
Sprintin tuore Suomen mestari Lauri Vuorinen oli selkeä valinta MM-joukkueeseen. Hopeamitalille hiihtänyt Juho Mikkonen (vas.) nosti myös itensä kisakoneeseen.

Maanantaina julkistettu Suomen joukkue ensi viikolla käynnistyviin Oberstdorfin MM-kisoihin ei sisältänyt suuria yllätyksiä. Varsinaissuomalaisista mukana ovat viikonloppuna sprintin SM-kultaa juhlineet Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat) ja Lauri Vuorinen (Ski Team 105) sekä paimiolaislähtöinen mäkihyppääjä Niko Kytösaho.

– MM-joukkue rakennettiin matkakohtaisesti eli katsottiin, kuka mitäkin matkaa hiihtää. Sen mukaisesti joukkueen koko rakentui, ja lisäksi tarvittiin myös varahiihtäjä pitkälle kiertueelle, maastohiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen kertoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Pasasen mukaan myös nuorten MM-hiihdoissa menestyneiden urheilijoiden ja heidän valmentajiensa kanssa käytiin keskustelua kisamatkasta, mutta heidän aikansa ei päävalmentajan mielestä ollut vielä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

MM-kisat käynnistyvät ensi viikolla ja ensimmäiset mitalit jaetaan torstaina 25.2 sprinttihiihdoissa ja naisten normaalimäessä.

Hiihto

Naiset: Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Laura Mononen, Vilma Nissinen, Krista Pärmäkoski ja Riitta-Liisa Roponen

Miehet: Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Lauri Lepistö, Juho Mikkonen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Markus Vuorela ja Lauri Vuorinen

Mäkihyppy

Naiset: Susanna Forsström, Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho ja Julia Tervahartiala

Miehet: Antti Aalto, Niko Kytösaho, Jarkko Määttä ja Eetu Nousiainen sekä kotiinjäävä varahyppääjä Arttu Pohjola

Yhdistetty

Miehet: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Wille Karhumaa ja Perttu Reponen, jonka lisäksi viides urheilija valitaan valmistautumisleirin päätteeksi ja julkistetaan perjantaina 19.2.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.