Yleisurheilu

Neziri jälleen SE-vauhdissa – Berliinissä 7,91

SUL/Mika Kanerva
Nooralotta Neziri on parantanut viikon sisällä kahdesti 60 metrin aitojen Suomen ennätystä.
Nooralotta Neziri on parantanut viikon sisällä kahdesti 60 metrin aitojen Suomen ennätystä.

Nooralotta Nezirin huippukunto jatkuu. Neziri paransi toistamiseen viikon sisään naisten 60 metrin aitajuoksun Suomen ennätystä sivallettuaan sekunnin sadasosan SE:stä Berliinin kovatasoisessa hallikilpailussa ajalla 7,91. Se toi kolmannen sijan ja talven maailmantilaston viidennen sijan.

– Nyt oli parasta se, että juoksu kiihtyi hyvin loppuun. Se on tärkeää jatkoa ajatellen. Alku ei ollut ihan parasta, mutta silti tuli noin hyvä aika, maaliskuisiin Torunin EM-kilpailuihin kuntoaan tähtäävä aituri sanoi.

Kilpailun voitti Yhdysvaltain Christina Clemons maailman tämän kauden kärkiajalla 7,83. Hallitseva Euroopan mestari, hollantilainen Nadine Visser heittäytyi toiseksi vain sekunnin sadasosan ennen Neziriä ajalla 7,90. Reetta Hurske sijoittui maailman huippujen joukossa viidenneksi ajalla 8,12.

Naisten 60 metrin aitajuoksussa kilpailtiin Berliinissä kaksi kertaa. Neziri oli ensimmäisessä juoksussa toinen ennen Visseriä ajalla 8,05 ja Hurske neljäs ajalla 8,21. Ensimmäisessä juoksussa lähtölaukaus tuli todella nopeasti valmiit-komennon jälkeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Alkuerään tullessa oli tosi hyvä fiilis. Mutta tuntui, että laukaus pamahti juuri kun pääsin valmiit-asennossa pystyyn, Neziri kertoi ensimmäisestä juoksusta.

– Sen jälkeen oli tosi vaikea saada latausta toiseen juoksuun. Meinasi mennä fiilis, kun tietää olevansa hyvässä kunnossa ja sitten vetää tuollaisen ajan ensimmäisessä juoksussa.

Hyvän vireen SE:n tuoneeseen juoksun Neziri sai kuitenkin kaivettua.

– Kuuntelin vähän rajumpaa musiikkia ja mietin, etten tullut juoksemaan mitään reilun kahdeksan sekunnin aikoja, Neziri kertoi.

– Itse juoksusta jäi sellainen fiilis, että ensimmäinen aitaväli oli vähän hidas. Mutta se voi johtua siitä, että Clemons oli siinä vieressä. En kuitenkaan kolistellut aitoja, ja oma ennätys tällä alustalla oli ihan hyvin. Radanpinta tuntui verryttelyssä vähän siltä, kuin se tarraisi kiinni piikkariin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.