Maastohiihto

Mäen vauhti suututti Bolshunovin – Suomen viestijoukkueilla mainio päivä Salpausselällä

Epa/Mauri Ratilainen
Venäjän ankkuri Aleksander Bolshunov taklasi Joni Mäen maahan maalintulon jälkeen. Bolshunov poltti päreensä, kun ei pärjännyt Mäelle loppusuoran taistelussa. Bolshunovin temppuilun takia Venäjän ykkösjoukkeen viestisuoritus hylättiin.

Suomen mieshiihtäjät saavuttivat ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa maailmancupin viesteissä sitten marraskuun 2000, kun Suomi sijoittui sunnuntaina Salpausselän 4x7,5 kilometrin kilpailussa toiseksi.

Harvinainen sijoitus ja viestikvartetin Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen ja Joni Mäki vahva hiihto jäivät stadionalueen tapahtumien varjoon. Suomalaisten ilmeet olivat ällistyneet, kun he kertasivat Venäjän ankkurin Aleksander Bolshunovin toimintaa.

Loppukirikamppailussa taipunut Bolshunov iski kaksi kertaa sauvallaan ja taklasi maaliviivan jälkeen Mäen kumoon.

– Ei ole tullut tuollaista vastaan. Ei sattunut pahemmin. Kaaduin oikean käden päälle, Mäki sanoi.

Mäen oikea rystynen oli verhoiltu kasvomaskiin, minkä sisällä oli lunta. Käsivamma kuukausi ennen MM-kilpailuja aiheuttaa huolta. Mies ei myöntänyt, että olisi heti lähtemässä lääkäriin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Katsellaan huomenna. Jos se alkaa paisua, 26 vuotta sunnuntaina täyttänyt Mäki tuumi.

Perinteisen osuudet taittaneet Hyvärinen ja Hakola hoitivat hommansa. Niskanen yllätti vapaan raikkaalla menollaan.

Viimeisessä vaihdossa Suomi oli 38,3 sekuntia jäljessä kärkimaa Norjaa. Päätösosuudella Bolshunov ja Mäki pudottivat Venäjän kakkosjoukkueen ankkurin Sergei Ustjugovin. Sen jälkeen Mäki narutti Bolshunovin.

– Hyvästelin hänet, kun laskimme koiratarhalta. Sanoin bye. En tiedä, ymmärsikö. Huomasin, että minulla oli parempi suksi ja laskin karkuun.

Bolshunov puristi vielä kannoille, mutta Mäen kaistavalinta ja etumatka avasivat loppusuoran kohti kakkossijaa.

– Ei hän olettanut, että kamppailee loppusuoralla minun kanssani. Hän on voittanut alkukauden koko ajan, Mäki ruoti syitä venäläisen tulistumiseen.

Anteeksipyyntöä venäläisten suunnalta ei kuulunut. Venäjän ykkösjoukkue hylättiin Bolshunovin temppuilun seurauksena, ja kakkosjoukkue nousi kolmanneksi.

– Ei tullut hirveästi sanoja. Aleksei Tshervotkin ja muutama muu kävivät kuumana. Sain Bolshunovin siteen, ja laitan sen palkintokaappiin. Se jäi tuonne (lumeen), eikä sitä kukaan ottanut. Se on minulla tuolla, Mäki osoitteli varusteidensa suuntaan.

EPA/MAURI RATILAINEN
Suomen joukkueelle riitti onnittelelijoita viestikisan jälkeen.

Suomen joukkue kiisti nyrkkihipan mahdollisuuden.

– Katseet riittivät, Hakola kuittasi kysymyksen puolustautumisvalmiudesta.

– Luotin Joniin aika paljon ankkuriosuudella. Lopun avojääpommi olisi saanut jäädä tulematta.

Myös Niskanen oli ihmeissään Bolshunovin tempusta.

– Ei tuollaista taklausta voi odottaa keltään. Ei meillä ole mitään suojia. Sen verran pitää kaveria kunnioittaa, Niskanen tuumi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mäelle taklaukset ovat tuttuja nuoruuden jalkapallokentiltä, mutta uusi asia hiihdossa.

– Taisi mennä jo hokin puolelle, lämpimiä vaatteita päälle pukenut Mäki huikkasi ennen palkintoseremonioita ja virallista haastatteluosuutta.

Suomen tasonnosto oli hieno lauantain yhdistelmäkilpailun jälkeen.

– Täytyy muistaa, että eilen tästä joukkueesta kaksi miestä oli pisteillä, Hyvärinen viittasi Niskasen kahdeksanteen ja Hakolan 26. sijaan.

Lahdesta puuttui monia kärkihiihtäjiä ja maita, joten Oberstdorfissa kyyti kovenee.

– Todella hieno viesti. Kaikki miehet hiihtivät hyvin, päävalmentaja Teemu Pasanen jutteli ja kuvaili Suomen nelikkoa varteenotettavaksi MM-viestiä ajatellen.

Suomen naisten viestijoukkueen ankkuri Krista Pärmäkoski ei pystynyt vastaamaan Ruotsin Ebba Anderssonin irtiottoon, vaan Suomi taipui Salpausselän maailmancupin viestissä kolmanneksi.

– Se oli sellainen perussuoritus. Jäi vähän hampaankoloon, kun Ebba karkasi. Ebba on osoittanut olevansa huippuvireessä. Tourin loppunousussa hän jätti minua paljon, ja tuo oli hänen paikkansa iskeä, Pärmäkoski jutteli sunnuntain kilpailun jälkeen.

Suomen joukkueessa hiihtivät myös Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Laura Mononen. Kakkossija jäi Suomen nelikolta 16,6 sekunnin päähän. Voittaja Norjaan eroa kertyi puoli sekuntia vaille minuutti.

Viesti oli viimeinen ennen MM-kilpailujen 4x5 kilometrin otatusta, joka pitäisi hiihtää 4. maaliskuuta.

– Venäjällä ja jenkeillä on asettaa viivalle vielä paremmat joukkueet. Kaikkien meidän pitää petrata, että voimme taistella palkintokorokepaikasta MM-kilpailuissa, Pärmäkoski myönsi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
EPA/MAURI RATILAINEN
Suomen naisten viestikvartetti viihtyy Salpausselällä. Edessä Krista Pärmäkoski ja Laura Mononen, takana Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo.

Vuosi sitten Lahdessa Suomen sama nelikko oli toinen, mutta tuolloinkin Salpausselällä hiihdettiin tynkäviestit poisjääntien takia.

Matintalo hoiti jälleen hommansa avausosuudella ja toi Suomen ykkösenä vaihtoon.

– Sain pienen eron mäen päällä, mutta lasku meni ladun auraamiseksi. Takaa tulevat ottivat kiinni. Hiihto tuntui niin hyvälle, että olisin voinut lähteä hyökkäämään jo montusta asti. En uskaltanut. Tavoitteena oli tulla vähintään kärkiporukassa vaihtoon, joten ”Kepan” oli hyvä lähteä matkaan, Matintalo sanoi.

Niskanen lykki toisen perinteisen osuuden ja piti Norjan Therese Johaugin näköetäisyydellä. Vaihdossa eroa oli 6,9 sekuntia.

Kolmannella osuudella Monosen ero kärkimaa Norjan Helene Marie Fossesholmiin repesi lähes minuuttiin, mutta Ruotsi pysyi takana kymmenen sekunnin päässä. Ankkuri Pärmäkosken iskukyky ei ollut niin hyvä, että nälkäinen Andersson olisi pysynyt takana.

– Vielä en vain yksinkertaisesti pysty vastaamaan tuollaiseen. Vähän on vielä takkuista, mutta Tourilla tuli kahdeksan kisaa ja se voi näkyä. En ole vielä ihan huippuvireessä, joten se näkyy pidempänä palautumisena, syksyn sairastelun vuoksi takamatkalta kauteen lähtenyt Pärmäkoski tuumi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
yxxy
Kuumakallen esimerkkitempaus!
Tämä Bolshunovin katkera tappio ei kylläkään vedä vertoja Juha Miedon 1/100 sekunnin tappiolle Thomas Wassbergille 30 km:n hiihdossa. Tästä on aikaa jo ehkä neljä vuosikymmentä, mutta ei varmaankaan lähimpään sataan vuoteen tulla unohtamaan. Mieto on jälkeenpäin haastanut Wassbergin muunmuassa halonhakkuukisaan (oikeammin klapinhakkuu) - hävisi tuonkin aivan minimaalisesti . Mutta kesti kyllä tämänkin!

Miten Mieto on ottanut tuon sadasosan, siitä on mietteitä. Ei kyllä ole julkisuudessa liiemmin sadatellut tai valitellut...ja ehkä tämä on sitä pohojaalaista suoraselkäisyyttä! Hyvä Mietaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
MNä
Vast: Kuumakallen esimerkkitempaus!
Miedon tappio ja tämä "lynkkaus", ei niitä voi mitenkään verrata. Silloin ei kumpikaan ollut kosketuksissa toisiinsa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leif Michaelsson
Älä hiihdä eteen
Minunkin silmiini näytti kyllä siltä, että suomalainen hiihti venäläisen eteen. Miettikää mitä olisi sanottu jos olisi venäläinen hiihtänyt suomalaisen eteen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Älä hiihdä eteen
Ylhäältä kuvattu video osoittaa, että Mäki jatkoi kurvista alkanutta kaarevaa reittiä, joka johti oikeaan laitaan. Vasempaan päästäkseen hänen olisi täytynyt kaartaa jyrkemmin, jolloin se olisi vähentänyt hänen vauhtiaan. Koska hän oli edellä, hänellä oli oikeus valita nopein reitti maaliin. Venäläisen olisi pitänyt hiihtää kovempaa päästäkseen vähitellen ahtaaksi menevästä välistä ensin, tai kiertää vasemmalta ohi, jolloin häviö olisi ollut ennalta selvä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
sumua
Huonoa urheiluhenkeä
osoitti myös Joni Mäki kiilatessaan aika törkeästi Bolshunovin eteen ja estäen reilun kilpailun. Bolsunov otti pultit tästä ja sitähän ei voi puolustella.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kommentti
Vast: Huonoa urheiluhenkeä
Esko tuossa ylempänä selittää tilanteen, jossa takaa tulevalla bolsulla ei ole etuajo-oikeutta. Kovaa jätkää kun esittää, niin olisi mennyt ohi jo reilusti ennen maalia. Kaistaa saa vaihtaa ennen maalisuoran havutusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.