TPS

TPS palasi vaisusti joulutauolta – ”Pitäisi olla sen verran ammattimaista toimintaa, ettei näkyisi”

TS/Timo Jakonen
TPS:n Mikko Hautaniemi joutuu toteamaan SPV:n maalivahdin Rasmus Hasun etevämmäkseen.
TPS:n Mikko Hautaniemi joutuu toteamaan SPV:n maalivahdin Rasmus Hasun etevämmäkseen.

TPS-SPV 5–6 ja.

TPS:n joulutauon jälkeinen paluuottelu salibandyn miesten F-liigassa ei sujunut alkuunkaan kotijoukkueen suunnitelmien mukaan, kun edellisessä ottelussaan Classicille rangaistulaukausten jälkeen taipunut Seinäjoen Peliveljet haki pisteet Kupittaan palloiluhallista jatkoajan jälkeen lukemin 5–6.

TPS pelasi heikollakin suorituksella voitosta, mutta vierasjoukkueen kokenut Ville-Pertti Kuusela lapioi lopulta pelitapahtumiin nähden varsin ansaitut kaksi pistettä SPV:lle.

Avauserässä TPS tuntui edelleen jatkavan pitkän taukonsa viettämistä, sillä kaukalon tapahtumia hallitsi selvästi  SPV. Vierasjoukkueen maalipaikat olivat huomattavasti TPS:n vastaavia vaarallisempia, mutta Olli Kuisman huipputorjunnat pitivät Peliveljet nollassa maalissa melkein yhdeksän minuuttia.

Lopulta Kuismakin oli voimaton, kun Jukka-Pekka Pelto-Arvo ohjasi uransa sadannen maalin Salibandyliigassa upean vaparikuvion päätteeksi ajassa 8.53.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Erän jälkimmäisellä puoliskolla SPV alkoi löytää maalipaikkojen lisäksi useammin myös maaliverkon, kun Jari Hankkio sekä joukkueensa tehokkain maalintekijä Joni-Arttu Sieppi kurittivat kotijoukkuetta.

TPS:n joutuessa laukomaan vieraiden tiiviin keskustan puolustamisen johdosta kaukaa ja laidoilta, rynnisti seinäjokelaisryhmä tylysti pahoja aukkoja puolustukseensa jättäneen kotijoukkueen maalinedustalle.

Isäntien niskaan kaatuikin vielä sangollinen kylmää vettä Peliveljien Juuso Keskisen pyöritellessä aikansa TPS:n ykköspakkiparia Lauri Stenfors ja Erik Storgards, ja viimeistellen röyhkeän nousunsa päätteeksi SPV:n neljännen osuman vain kahdeksan sekuntia ennen kotijoukkueen pelastanutta erätaukosummeria.

TPS:n päävalmentaja Janne Kainulainen sadatteli suojattiensa otteita avauserässä ja totesi joutuneensa käyttämään itsekin tapojensa vastaisesti "muutaman voimasanan" joukkuettaan herätellessä.

– Emme olleet läheskään valmiita. Ei osattu syöttää lapaan tai voittaa kaksinkamppailuita. Ihan D-juniorihommia, mitkä pitäisi sieltä asti osata.

Viime kauden pudotuspeleissä polven eturistisiteensä loukannut Eero Jalo oli joukkueensa kokoonpanossa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. 22-vuotias hyökkääjä katseli ensimmäisen erän penkiltä, mutta pääsi tämän jälkeen tutulle paikalleen ykkösketjun laitaan.

– Totta kai joulukinkkua on kaikki syönyt ja uutta vuotta vietetty kukin miten haluaa. Kai se sitten vähän näkyi, vaikka pitäisi olla sen verran ammattimaista toimintaa, ettei näkyisi, Jalo totesi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TPS:n valmennusjohto herätteli joukkuettaan ensimmäisellä erätauolla ketjumuutoksilla, minkä lisäksi Oskari Fälden korvasi turkulaisten maalilla Kuisman. Muutokset tuntuivat tepsivän, sillä turkulaisten maalihanat aukesi lopulta Waltteri Vesterisen tarkalla laukauksella erän puolivälissä.

Isännät kutistivat neljän maalin tappioasemansa yhteen lopulta reilun kolmen minuutin aikana, kun ensin avauserän lopussa viennissä ollut pakkipari Storgards–Stenfors tehtaili 2–4-kavennuksen jälkimmäisen viimeistellessä Storgardsin pitkästä poikittaissyötöstä.

Kolmannen maalin ampui jälleen Vesterinen lähes identtisellä tavalla avausosumaan verraten.

Kotijoukkueen kiri otti kuitenkin siipeensä, kun Sieppi tuplasi tarkalla laukauksellaan joukkueensa johdon ylivoimalla vajaa neljä minuuttia ennen taukoa.

– Siitä ekasta maalista lähti melkoinen hurlumhei, ja saatiin muutama maali siihen. Sitten omasta mielestäni aika typerä jäähy meiltä siihen, ja kaverin hyvä ylivoima laittoi sisään, Jalo sanoi viitaten Tatu Kanerviston ottamaan kotijoukkueen ainoaan rangaistukseen.

Päätöserässä kaava oli selkeä, sillä TPS:n hallitessa palloa vierasjoukkue SPV tyytyi kyttäämään vastaiskuja. TPS nousi väkisin pisteille, kun ensin Toni Salminen laukoi kavennuksen ja lopulta kotijoukkueen isot tykit nousivat esiin Mikko Hautaniemen ohjatessa Miko Kailialan kaukolaukauksen maaliin ajassa 58.24.

Lopulta hyvä kiri tuotti Kuuselan ratkaistua ottelun vain yhden pisteen, joka ei Kainulaista lämmittänyt alkuunkaan. 

– Kolmesta pisteestä pelataan joka pelissä, ja se on ehdottomasti ainoa asia joka tyydyttää. Toivottavasti tästä opitaan ja lauantaina on vähän erinäköinen joukkue, Kainulainen heitti toiveen joukkueelleen lauantain kotiotteluun Happeeta vastaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy