Urheilu

ÅLK:n Iiro Vasa tenniksen paras poikajuniori – Turun Sanomien Joonas Jussila vuoden tennistoimittajaksi

Ari-Matti Ruuska
ÅLK:n Iiro Vasa valittiin vuoden parhaaksi poikajunioriksi.
ÅLK:n Iiro Vasa valittiin vuoden parhaaksi poikajunioriksi.

Turun Sanomien urheilutoimittaja Joonas Jussila valittiin Suomen Tennisliiton gaalassa perjantaina vuoden tennistoimittajaksi.

– Jussila ja Turun Sanomat ovat aktiivisesti seuranneet alueensa tapahtumia ja seuroja sekä heidän pelaajiensa edesottamuksia. Jussila on myös jo ennen tätä vuotta tehnyt vahvaa tennisuutisointia niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti, esimerkiksi tenniksen yleiset SM-kilpailut Turussa 2019 ja Davis Cup -tapahtuman yhteydessä, valintaa perusteltiin.

– Valinta on hieno tunnustus hyvin tehdystä työstä. Olen seurannut tennistä 90-luvun lopulta saakka ja lajista on ollut aina ilo kirjoittaa. Olen pyrkinyt jutuissani tuomaan mahdollisimman laajan perspektiivin lajiin, mutta paikallisuus on tietysti meillä Turun Sanomissa ollut ensiarvoista myös tenniksen uutisoinnissa, Jussila kommentoi.

Valinnan saivat myös Itä-Savon Jarmo Pesonen sekä Kymen Sanomien Jukka Lehtoranta ja Antti Kaarto.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Riitta Salmi
Joonas Jussila
Joonas Jussila

Vuoden parhaiden nais- ja miespelaajan valinnoissa kriteerinä oli korkeimman maailmanlistasijoituksen vuoden aikana hankkinut pelaaja nelinpelirankingit huomioiden. Vuoden parhaana naispelaajana palkittiin Oona Orpana ja miespelaajana nelinpelitähti Henri Kontinen. Vuoden paras pyörätuolitennispelaaja on puolestaan Taneli Tenhunen. Parhaimpina junioreina palkittiin Laura Hietaranta (HVS) ja turkulaislähtöinen Iiro Vasa (ÅLK).

Suomalaista tenniskansaa loistavilla otteillaan ihastuttanut Emil Ruusuvuori palkittiin vuoden tennisteolla tämän noususta maailman sadan parhaan joukkoon kaksinpelissä. Elokuussa Ruusuvuoresta tuli kymmenes suomalainen pelaaja, ATP- ja WTA-kiertueet huomioiden, joka saavutti tämän merkittävän rajapyykin. Korkeimmillaan 21-vuotias suomalainen on käynyt ATP-listan sijalla 84 – tällä hetkellä Ruusuvuoren ATP-ranking on 86. Ruusuvuoren valmentaja Federico Ricci palkittiin vuoden valmentajana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.