Van Halen juoksi kilpaa Lapinlahdella

Aric van Halen kävi Suomessa juoksemassa kilpaa. Kuva: Mikko Korvenkari
Aric van Halen kävi Suomessa juoksemassa kilpaa. Kuva: Mikko Korvenkari

Kaikki rockmusiikin ystävät tuntevat amerikkalaisen megabändin Van Halenin, joka tunnetaan parhaiten sellaisista jättihiteistä kuten ”Jump”, karismaattisesta laulajasta David Lee Rothista sekä taiturimaisesta kitaristista Eddie van Halenista.

Harva musiikin ystävä tietää, että Van Halen- nimen voi bongata myös yleisurheilun juoksuradoilta. Van Halenin rumpalin Alex van Halenin poika Aric van Halen on kestävyysjuoksija. Hän otti osaa viikonloppuna Lapinlahden Eliittikisoissa 3 000 metrin estejuoksuun.

Kuuluisalle rumpali-isälle pojan urheilu-ura on sydämen asia. Hän seuraa suurella innolla, miten 23-vuotiaan Aricin ura yleisurheilijana edistyy. Myös Suomeen asti Van Halen-stara piti poikaansa tiiviisti yhteyttä.

– Isäni ei vain lakkaa soittamasta minulle. Ennen Lapinlahden kisaakin hän soitti minulle yöllä pariinkin kertaan ja kyseli tulevasta kisasta, Aric van Halen kertoi.

LUE AIHEESTA LISÄÄ TIISTAIN TURUN SANOMISTA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.