Urheilu

Thiem tuuletti tennishierarkiaa Yhdysvaltain avointen finaalitrillerissä – "Kunpa ottelussa olisi voinut olla kaksi voittajaa"

EPA/Justin Lane
Itävallan Dominic Thiem kukisti miesten grand slamin loppuottelussa Saksan Alexander Zverevin.
Itävallan Dominic Thiem kukisti miesten grand slamin loppuottelussa Saksan Alexander Zverevin.

Miesten tennis ei Yhdysvaltain avoimissa välttämättä saanut uutta hallitsijaa, mutta grand slam -historiaan piirtyi New Yorkissa uusi nimi. Kun useampi maailman kärkipelaajista oli sivussa, Itävallan Dominic Thiem hyödynsi tilaisuutensa.

Maailmanlistan kolmonen Thiem kukisti tiukassa kaksinpelifinaalissa maanantaina varhain Suomen aikaa Saksan Alexander Zverevin reilussa neljässä tunnissa 2–6, 4–6, 6–4, 6–3, 7–6 (8–6). Thiem on ATP-kiertueella ensimmäinen uusi grand slam -mestari sitten Kroatian Marin Cilicin, joka valloitti Yhdysvaltain avoimet 2014.

Thiem oli pelannut kolmesti aiemmin grand slam -finaalissa ja hävinnyt niistä jokaisen. Neljäs tappio peräjälkeen olisi iskenyt häneen häviäjän leiman.

– Saavutin elämänpituisen tavoitteeni. Saavutin unelmani, joka minulla oli mielessä useita vuosia, huojentunut Thiem hykerteli uutistoimisto AFP:n mukaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän on Itävallan kaikkien aikojen toinen grand slam -voittaja. Thomas Muster vei Ranskan avoimet 1995.

Tennismarkkinoita lähes koko 2000-luvun hallinneesta kärkikolmikosta Espanjan Rafael Nadal vetäytyi tämänkertaisesta US Openista koronan takia, ja 39-vuotias Sveitsin Roger Federer säästelee paukkujaan ensi vuoden Wimbledoniin. Se peruuntui viime kesänä koronapandemian vuoksi.

Viime vuosien ykköspelaaja Serbian Novak Djokovic taas hölmöili itsensä ulos US Openista kesken turnauksen, kun hän neljännen kierroksen ottelussa latasi linjatuomaria pallolla kurkkuun.

Thiem aloitti finaalin uneliaasti tuskailtuaan syöttöään. 198-senttinen tykkisyöttäjä Zverev vei kaksi ensimmäistä erää niin selvästi, että näytti olevan matkalla voittoon suoraan kolmessa erässä.

Osat vaihtuivat, kun Thiem hyödynsi syötönmurtotilaisuutensa kolmannessa ja neljännessä erässä. Kun kumpikin tyrkytti päätöserässä häviämillään syöttövuoroilla voittoa toisilleen, ratkaisu venyi katkaisupeliin. Siinä Thiem iski ottelulle pisteen kolmannella ottelupallollaan.

Thiem ja Zverev ovat hyviä ystäviä keskenään ja harjoitelleet paljon yhdessä.

– Kunpa ottelussa olisi voinut olla kaksi voittajaa. Minusta me molemmat ansaitsimme sen, sanoi 27-vuotias Thiem, joka viime vuonna hävisi Davis Cupissa Suomen Emil Ruusuvuorelle.

Thiemiä neljä vuotta nuorempi Zverev pelasi grand slam -finaalissa ensimmäistä kertaa. Kiertueella hänen aiempi paras saavutuksensa oli viime tammikuun Australian avointen välieräpaikka.

– Olin grand slam -voitosta muutaman pisteen päässä. Minulla oli viidennessä erässä paljon tilaisuuksia, mutta en käyttänyt niitä, harmitteli Zverev, joka oli viidennessä erässä lähellä voittoa, kun hän kipusi syötönmurron jälkeen 5–3-johtoon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Finaalissa 15 ässää syöttänyt Zverev sai tappiosta huolimatta lisää uskoa uralleen.

– En usko, että tämä oli viimeinen tilaisuuteni. Uskon, että minusta tulee joskus grand slam -voittaja.


FAKTA

Miesten grand slam -kiertueen 17 viime vuotta ovat kuluneet kivikovan kolmikon komennossa

Tenniksen miesten grand slam -kiertue on sujunut 2000-luvulla lähes täysin Sveitsin Roger Federerin, Espanjan Rafael Nadalin ja Serbian Novak Djokovicin komennossa.

Miesten grand slam -kaksinpelimestarit vuodesta 2003 lähtien:

20 mestaruutta: Roger Federer Sveitsi

18: Rafael Nadal Espanja

17: Novak Djokovic Serbia

3: Andy Murray Britannia, Stan Wawrinka Sveitsi

1: Dominic Thiem Itävalta, Marin Cilic Kroatia, Juan Martin del Potro Argentiina, Marat Safin Venäjä, Gaston Gaudio Argentiina, Andy Roddick USA, Juan Carlos Ferreiro Espanja, Andre Agassi USA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.