Urheilu

Loimu vahvisti rivejään jenkkitorjuja Nick Amadolla ja passari Lasse Jylhällä – "Tiedän, että Suomen liiga on kovatasoinen"

Raision Loimu
Lasse Jylhä vahvistaa Loimun passariosastoa.
Lasse Jylhä vahvistaa Loimun passariosastoa.

Raision Loimu on solminut kaksi pelaajasopimusta, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis alkavaan Mestaruusliiga-kauteen, seura tiedottaa. Uudet oranssi-paitaan sonnustautuvat pelaajat ovat 1+1-vuotisen sopimuksen tehnyt 23-vuotias passari Lasse Jylhä ja yksivuotisen sopimuksen tehnyt 25-vuotias jenkkikeskitorjuja Nick Amado.

192 senttimetriä pitkä Jylhä debytoi Mestaruusliigassa jo kaudella 2013–14 esiinnyttyään Kokkolan Tiikereiden paidassa kahdessa ottelussa. Pääosin kausi meni vielä Kuortaneella ja nuorten maajoukkueen kanssa Ykkössarjaa pelaten. Seuraaviksi neljäksi kaudeksi hän siirtyi pysyvästi Tiikeri-paitaan ja pääsi juhlimaan kahdella ensimmäisellä kaudellaan Suomen mestaruutta.

Seuranneet Tiikeri-kaudet eivät kartuttaneet mitalisaldoa, mutta siirtyminen Oulun Ettaan kaudeksi 2018–19 toi jälleen palkintokaappiin täytettä hopeisen mitalin muodossa. Valtaosan ensimmäisistä liigakausistaan ja viidestä liiga- ja cup-mitalistaan Jylhä oli kakkospassarin roolissa, mutta viime kaudeksi avautui ykköspassarin paikka Olli Kuoksan joukoissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt Jylhä ottaa seuraavan askeleen urallaan siirtymällä Lounais-Suomeen ja Loimuun Tomi Saarisen aisapariksi.

 – Olen todella hyvillä mielin sopimuksesta. Uskon että meillä on nälkäinen ja kunnianhimoinen porukka joka on valmis tekemään työtä menestyksen eteen. Luotan että jokainen pelaaja on valmiina kehittymään ja harjoittelemaan sitä varten että keväällä olemme valmiina koviin peleihin. Valmentajan kanssa ollaan käyty vasta muutamia keskusteluja. Hän vaikutti treenileirillä intohimoiselta ja valmiilta viemään Loimua eteenpäin tulevilla kahdella kaudella, kommentoi Jylhä seuran tiedotteessa.

Loimun ruotsalaisvalmentaja Per-Erik Dalqvist on tyytyväinen Saarisen uudesta aisaparista.

– Lasse oli mukana treenileirillämme ja osoitti isoa motivaatiota joukkueeseen liittymiseen. Lisäksi hän on nuori ja edelleen kehittyvä pelaaja. Hän pelasi viime vuonna Ettassa paljon, joten hän on hyvä täydennys passariosastollemme.

Raision Loimu
Yhdysvalloista kotoisin oleva Nick Amado pelasi viime kaudella Espanjassa.
Yhdysvalloista kotoisin oleva Nick Amado pelasi viime kaudella Espanjassa.

Toinen uusi loimulainen on Long Beachin yliopistosta Espanjan kautta Raisioon siirtyvä 198 senttimetriä pitkä keskitorjuja Nick Amado. Long Beachista on tullut vuosien saatossa paljon pelaajia Loimuun ja ensi kaudellakin heitä on oranssissa paidassa kaksi, sillä myös libero Ryan Manoogian on saman koulun kasvatteja.

Viime kausi oli Amadon ensimmäinen yliopistosarjojen ulkopuolella. Hän esiintyi Espanjan liigan ja Euro-kentillä Challenge cupissa Unicaja Costa de Almerían paidassa. Joukkue oli sarjataulukon ykkösenä koronan keskeyttäessä sarjan.

– Olen todella tyytyväinen, että sain sopimuksen näinä vaikeina aikoina. Tiedän että Suomen liiga on kovatasoinen. Loimussa on ollut paljon maamiehiäni ja myös hyvä ystäväni Dustin Watten on ponnistanut Loimusta maailmalle. Olen ylpeä, että saan jatkaa näitä perinteitä, kertoi Amado tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 Valmentaja Dalqvist sai Amadosta juuri haluamansa palasen keskitorjujaosastolle nuorten lupausten rinnalle.

– Nickillä on hyvä fysiikka ja hän on todella nopea keskitorjuja. Nopeus on merkille pantavaa myös hänen torjuntapelaamisessaan. Puhuin hänen viime kauden valmentajien kanssa ja hän sai Espanjasta hyvä suositukset. Häneltä on lupa odottaa myös positiivista energiaa muulle joukkueelle, Dalqvist jatkaa tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.