Ilonen paransi huimasti päätöskierroksella
Mikko Ilonen nousi jaetulle 12. sijalle Euroopan-kiertueen rahakkaimmassa 4,7 miljoonan euron turnauksessa Wentworthissa.
Ilonen käytti sunnuntain kierrokseen 69 lyöntiä eli alitti kentän parin kolmella ja päätyi loppulukemaan kuusi alle parin.
Italialainen nuorukainen Matteo Manassero voitti kisan neljännellä uusintareiällä ennen turnauksen vuonna 2010 voittanut englantilaista Simon Khania. Manassero, Khan ja uusintaan myös osallistunut skotti Marc Warren päätyivät 72 reiän jälkeen tulokseen kymmenen alle parin.
– Olen maailman onnellisin mies tällä haavaa, 20-vuotias Manassero iloitsi uransa neljännestä Euroopan-kiertueen voitosta.
Manassero on kaikkien aikojen nuorin Wentworthin-kisan voittaja. Hän kuittasi 791 000 euroa eli oman ennätyksensä.
– Kaikki osui kohdalleen tänään (sunnuntaina), Manassero sanoi.
Khanin mahdollisuudet voittoon polskahtivat vesiesteeseen neljännellä uusintareiällä eli 18. reiällä.
Ilonen löi sunnuntaina kuusi birdietä ja neljä bogia. Noin 70 000 euron palkintosumma nostaa Ilosen kausiansiot noin 540 000 euroon.
– Hyvä viikonloppu. Pitää olla tyytyväinen, että alitin molempina päivän parin (lauantaina 70 ja sunnuntaina 69). Tämä oli hieno viikko vaativalla kentällä, Ilonen sanoi.
Ilonen osallistuu maanantaina Walton Heatin kentillä pelattavaan US Openin karsintaan.
TS–STT