Flow-tila nosti Samoojan voittotaisteluun Omanissa – "Melkoista tykitystä koko porukalta"
Turkulainen golfari Kalle Samooja oli erinomaisessa vireessä Euroopan-kiertueen kilpailussa Omanissa perjantaina. 32-vuotias golfammattilainen pelasi perjantain kierroksen seitsemän lyöntiä alle ihannetuloksen lyömällä muun muassa yhden eaglen ja yhdeksän birdieä.
– Olipahan päivä tänään. Löytyi eräänlainen flow-tila, eikä tulos paljoa painanut, vaikka siellä oli iso läjä birdiejä, eagle ja tripla, Samooja totesi tiedotteessaan.
Samooja pääsi iskemään birdiensä lähietäisyydeltä, sillä hän löi monia lähestymisiä lipun lähelle. Etulenkin jälkeen hän oli tuloksessa -3, mutta kymmenennellä reiällä alkoi tapahtumaan.
– Kympillä kolahti chippi sisään, joka sai kierroksen lentoon, kertoi Samooja päivän viidennestä birdiestään.
Lennon aikana seuraavat kolme väylää menivät tuloksilla birdie-eagle-birdie, mutta yksi iso kauneusvirhe osui väylälle 15, jolla tuli triplabogi.
– Kova tuuli oikealta vastaan ja vesi koko matkan oikealla. Tykkään pelata drawta, niin se toi sitten enemmän haasteita. Pari niin sanottua blokkia veteen.
Aggressiivisesti seuraavan reiän pelannut Samooja palkittiin birdiellä heti triplan perään ja 18 väylällä tuli vielä yksi birdie lisää.
– Viimeisellä väylällä hyvä avaus ja rauta 6 greenille. Pitkä putti vielä sisään kruununa hyvälle päivälle.
Kokonaistuloksissa Samooja on nyt jaetulla kolmannella sijalla lyöntimäärän ollessa kahdeksan alle ihannetuloksen. Myös Samoojan peliseura oli perjantain kierroksella iskussa, sillä tuloksen -5 pelannut Stephen Gallagher jakaa kärkipaikkaa tuloksella -9 ja Richard McEvoy (-4) jakaa viidettä sijaa tuloksella -6.
– Melkoista tykitystä koko porukalta, Samooja luonnehti.