Urheilu

Antti Aalto sijoittui kuudenneksi maailmancupin lentomäessä – hyppäsi uransa parhaimman sijoituksen pituusennätyksellään

EPA/CHRISTIAN BRUNA
Antti Aalto sivusi kuudennella sijallaan uransa parasta maailmancupin sijoitusta.
Antti Aalto sivusi kuudennella sijallaan uransa parasta maailmancupin sijoitusta.

Antti Aalto hyppäsi tänään kuudenneksi Itävallan Kulmissa, lentomäen maailmancupin kilpailussa. Toisella hypyllä Aalto liiteli pituusennätyksensä 225,5 metriä.

Ensimmäistä kertaa Bad Mittendorfin lentomäessä urallaan hypännyt Aalto pääsi hyvin sisään mäkeen ja hyppäsi kolme tasaista hyppyä; yhden harjoituksen ja kaksi kilpailukierrosta. Kilpailussa Aalto leiskautti 214,5 ja 225,5 metriset hypyt.

– Tänään oli lentäminen hyvällä mallilla, se oli vakaata ja kantava asento. Se oli isoin vahvuus, pohti kiteeläinen Aalto Hiihtoliiton tiedotteessa.

Vaikean ja vaihtelevan alkukauden jälkeen Aalto löysi hyppäämisen ilon lentomäestä. Päävalmentaja Lauri Hakolan mukaan Aallon itseluottamus alkoi löytyä myös kilpailussa; harjoituksissa mies on ollut hyvässä vauhdissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Mäkiviikolta lähtien on hyppääminen mennyt koko ajan parempaan suuntaan, vaikka se ei aina tuloksissa ole näkynytkään. On valmentajana nähnyt, että nyt on menossa niin sanotusti kohti normaalimpaa ja tänään tuli hyvä osoitus siitä. Alkaa löytyä Antilla itseluottamus ja luotto tehdä hyppyä paineen kautta, eikä hakea oikoreittiä, analysoi Hakola tiedotteessa.

Aallon ero kilpailun voittaja Puolan Piotr Zylaan oli 13,4 pistettä. Toiseksi kilpailussa hyppäsi Slovenian Timi Zajc ja kolmanneksi Itävallan Stefan Kraft.

Jarkko Määtällä oli vaikeaa päivän kilpailussa. Määttä hyppäsi 150 metriä ja oli viideskymmenes. Arttu Pohjolan uran ensimmäiset hypyt lentomäestä kantoivat 146 metriä harjoituskierroksella ja 139 kilpailukierroksella. Hän oli viideskymmeneskolmas.

Lentomäkiviikonloppu jatkuu huomenna sunnuntaina toisella osakilpailulla. Karsinta käydään kello 10.45 ja kilpailun ensimmäinen kierros starttaa kahdeltatoista päivällä Suomen aikaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.