Tuto Volleyn hakkuriosastolle hurja vahvistus – yli 400 liigaottelun konkari Ykkössarjan kärkijoukkueen riveihin

SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
39-vuotias hakkurikonkari Ismo Moilanen vahvistaa Tuto Volleyn rivejä jo viikonlopun vieraspelissä Kotkassa. (arkistokuva vuodelta 2013)
39-vuotias hakkurikonkari Ismo Moilanen vahvistaa Tuto Volleyn rivejä jo viikonlopun vieraspelissä Kotkassa. (arkistokuva vuodelta 2013)

Joonas Jussila

Ykkössarjassa kakkosena majaileva Tuto Volley saa riveihinsä erittäin kovan vahvistuksen, kun yli 400 pääsarjatason ottelua ammattilaisurallaan tahkonnut Ismo Moilanen, 39, vahvistaa jatkossa turkulaisjoukkuetta. Mestaruusliigassa yli 5000 pistettä hakkurina niitannut mies kuului 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomen parhaimpiin lentopalloilijoihin. Hän on voittanut urallaan esimerkiksi kaksi Suomen mestaruutta.

Turkulaisjoukkueella oli läpi syyskauden pieniä haasteita hakkuripelissään, jossa päävastuun kantoi nuori Aleksei Zhbankov. Jatkossa Moilanen tuo varmuutta ja vaihtoehtoja hyökkäysosastolle.

Moilanen ei liity Tuton kokeneeseen ryhmään kylmiltään, sillä hän on harjoitellut joukkueen kanssa jo viikkoja ja hän on päässyt hyvään pelikuntoon. Mittavan ja menestyksekkään liigauransa jälkeen Moilanen pelasi Loimaan Jankossa kaudet 2014–2016, ja farmisopimuksen myötä hänet nähtiin keväällä 2016 Mestaruusliigan loppuotteluissa Hurrikaanin paidassa. Viime vuodet hakkurikonkari on pitänyt yllä pelituntumaan Salossa paikallissarjassa.

Moilanen on joukkueen kokoonpanossa jo sunnuntaina, kun sarja jatkuu joulutauon jälkeen Tuton matkatessa Kotkaan Karhulan Veikkojen vieraaksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.