Eeva Kantomäki SUL:n valmennuspäälliköksi

Eeva Kantomäki on valittu Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennuspäälliköksi. Hän vastaa SUL:n pääkaupunkiseudun keskuksen vetämisestä ja valmentajayhteisön kehittämisestä.

Kantomäen tehtäviin kuuluvat myös yleisurheilun nuorten arvokisojen kokonaisuudesta huolehtiminen ja nuorten maajoukkuetoimintojen koordinaatio ja kehittäminen.

– Olen elänyt kymmenen vuotta pääkaupunkiseudun valmentajan arjessa ja seurannut sitä myös seuratyöntekijän näkökulmasta. Sitä kautta on syntynyt laaja-alainen näkemys nykytilanteesta, jota minulla on nyt kova halu kehittää, Kantomäki sanoo SUL:n tiedotteessa.

Kantomäki, 40, on espoolainen ammattivalmentaja, joka toimi yhdeksän vuotta Espoon Tapioiden valmennuspäällikkönä ennen kuin siirtyi syksyllä 2017 ammattivalmentajaksi yrittäjäpohjalta. Tapioissa hän oli nostamassa seuraa lajin kotimaiseen kärkikaartiin ja Kalevan Maljan voittajaksi.

– Valmennuspäällikön tehtävään oli useita erittäin hyviä hakijoita. Kantomäen valinnassa painoivat monipuolinen kokemus ja ammattitaito. Hän on ollut mukana kaikissa niissä toiminnoissa, jotka tähän tehtävään liittyvät ja tuntee hyvin pääkaupunkiseudun valmennusympäristön, sanoo SUL:n valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola.

Valmennuspäällikön tehtävä on määräaikainen vuoden 2020 loppuun, jolloin kaikki liiton valmennusorganisaation tehtävät täytetään uudelleen olympiadille 2021–2024.

SUL:n valmennuspäällikkönä Kantomäki jatkaa Melonta- ja soutuliiton toiminnanjohtajaksi siirtyneen Hannu Hämäläisen työtä. Tammikuun puolivälissä alkavan pestin Kantomäki aikoo aloittaa keskusteluilla pääkaupunkiseudun yleisurheilun toimijoiden kanssa.

– Haluan olla liikkeellä herkällä korvalla, kuunnella ja osallistaa ihmisiä päätöksentekoon, Kantomäki sanoo.

Koulutukseltaan Kantomäki on yhteiskuntatieteiden maisteri. Valmentajakoulutuksia hänellä on takanaan useita, kuten Valmentajan ammattitutkinto (VAT) sekä puolitoistavuotinen Valmentajan erikoisammattitutkinto (VEAT).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.