Urheilijoille ei ole tullut pukeutumisohjeita Dohaan – "Shortseissa täällä mennään kuten muuallakin"

Yleisurheilun MM-kisat alkavat Qatarin Dohassa tällä stadionilla perjantaina. Qatar on saanut järjestettäväkseen myös muiden muassa jalkapallon MM-kisat 2022.
Yleisurheilun MM-kisat alkavat Qatarin Dohassa tällä stadionilla perjantaina. Qatar on saanut järjestettäväkseen myös muiden muassa jalkapallon MM-kisat 2022.

Virpi Niemistö

Kolme päivää täällä ollaan oltu, eikä kukaan ole tullut sanomaan mitään pukeutumisesta.

Näin toteaa Qatarin Dohasta tavoitettu Suomen yleisurheiluliiton valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola.

– Ei pukeutuminen näytä täällä olevan mikään puheenaihe. Shortseissa mennään kuten muuallakin, hän jatkaa.

Niemi-Nikkolan mukaan yleisurheilun MM-kisoihin osallistuvat suomalaisurheilijat ja heidän taustajoukkonsa ovat pukeutuneet tavalliseen tapaan myös Dohassa kaupungilla käydessään.

– Toki joukkueemme pukeutuu siististi, mutta se on eri asia kuin tietty lahkeen mitta.

Kisojen tekninen kokous on vasta huomenna illalla, mutta Niemi-Nikkolan mukaan siellä ei tällaisia asioita yleensä käsitellä.

Toimittajille sen sijaan on Ilta-Sanomien mukaan saneltu Dohaan tiukat pukeutumisohjeet.

– Työnantaja kehotti, että naisilla on pitkä mekko tai housut nilkkoihin asti. Ja sitten olkapäät peitettyinä. Se riitti minulle ohjeistukseksi, Ylen urheilutoimittaja Nina Vanhatalo toteaa.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n toimittaja Marie Lehmann kirjoitti maanantaina Instagram-tilillään kisajärjestäjiltä tulleista pukeutumisohjeista.

– Kaikkien, jotka työskentelevät stadionilla, on pukeuduttava housuihin (tai pitkiin shortseihin, jotka peittävät polvet – koskee miehiä). Naiset eivät saa käyttää shortseja, eivät edes pitkiä. Hihattomia ei saa käyttää, eivät miehet eivätkä naiset, hän luetteli.

Ylen urheilutoimittaja Inka Heneliukselle Qatarin pukeutumisohjeet eivät tulleet yllätyksenä.

– Olen ollut Qatarissa pariin otteeseen lomailemassa ystäväperheen luona. Se on islamilainen maa, jossa naiset piilottavat olkapäänsä ja polvensa, hän kertoo IS:ssa.

Yleisurheilun MM-kisat alkavat Dohassa perjantaina. Alueelle on luvattu ensi viikoksi 37–41 asteen päivälämpötiloja.

Kaupungin stadionin ympäri kulkee kolmessa kerroksessa jättimäisten puhaltimien ketju. Puhaltimien avulla stadionin lämpötila yritetään pitää siedettävissä lukemissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.