Lakka sai sittenkin kutsun MM-Dohaan
Aitajuoksija Elmo Lakka pääsi viime hetkellä mukaan yleisurheilun MM-kisojen 110 metrin aitoihin. Lakka sijoittui kauden kansainvälisessä rankingissa niin korkealle, että hän ehti jo odotella kutsua MM-kisoihin. Sitä ei kuitenkaan ennen perjantaita Kansainväliseltä lajiliitolta IAAF:ltä kuulunut, koska hänen edelleen kiilasi sellaisten maiden urheilijoita, jotka voivat ilmoittaa MM-kisoihin vain yhden urheilijan.
– Aikamoinen pesukonekokemus. On menty suunnasta toiseen. Hyvä, että kuitenkin pääsin mukaan, ja kävi MM-kisoissa miten vaan, tämä prosessi kisoihin pääsystä jää kyllä ikuisesti mieleen, Lakka tuumii Suomen urheiluliiton tiedotteessa.
IAAF ilmoitti perjantaina MM-kisojen lopullisten ilmoittautumisten jälkeen, että poisjääntien takia muutamissa lajeissa on vielä tilaa, joten Suomesta Lakka sai kutsun 110 metrin aitoihin ja jo aiemmin kisojen 1500 metrille valitulle Sara Kuivistolle puolestaan avautui mahdollisuus kilpailla myös 800 metrillä.
Tällä kaudella ennätyksekseen 13,49 juosseelle Lakalle MM-kisat on ollut läpi kauden päätavoite ja kisoihin valmistautuminen on jatkunut valmentaja Antti Haapakosken suunnitelmien mukaan aina viime viikonvaihteeseen asti.
– Onneksi kävin viikonvaihteessa Kuortaneella harjoittelemassa Haapakosken luona. Tein maanantaina vielä hyvän harjoituksen. Sen jälkeen olen keventänyt pari päivää, mutta en usko, että se on mitenkään haitaksi, Lakka sanoi.
Lakan mukaan kaikki edellytykset hyvään suoritukseen MM-kisoissa ovat olemassa.
– Vaikka mieliala on vaihdellut maan ja taivaan välillä, uskon, että sellaisella perusjuoksulla, jonka olen tänä kesänä saanut rakennettua, mennään MM-kisoissa alkueristä jatkoon. Välierätasolta eteenpäin meno vaatisi sitten jo isoa hyppäystä, Lakka arvioi.
Lakan suunnitelmissa on mennä Turkin Belekissä pidettävän lyhyen valmistavan leirin kautta Dohaan.
– Toiveissa on päästä viikonvaihteessa Turkkiin, jos ehtisin viiden päivän ajan sopeutua lämpöön ja tehdä muutamia treenejä. Tässä on kuitenkin vielä 10 päivää alkuerään, Lakka suunnitteli.
Miia Sillmanille IAAF tarjosi paikkaa MM-kisojen seitsenotteluun, mutta Napolissa universiadit voittanut Sillman ilmoitti jo aiemmin, ettei lähde MM-kisoihin, vaikka paikka olisi tarjolla.
– Aika samat ajatukset on nyt kuin viikko sitten, Sillman viittasi instagram-päivitykseensä, jossa hän totesi tehneensä päätöksen, ettei osallistu kisoihin.
– Uskon, että fyysinen kunto on edelleen vähintään yhtä hyvä kuin Napolissa ennätysotteluni aikana, mutta henkinen lataus ja jaksaminen on siirtynyt jo ensi vuoden kisoihin.