Kulikova taisteli loppuotteluun Tampereella

Anastasia Kulikova pelaa tänään Tampereen tennisturnauksen voitosta.
Anastasia Kulikova pelaa tänään Tampereen tennisturnauksen voitosta.

Turun Sanomat

Suomen Anastasia Kulikova nousi voittoon tappion partaalta tenniksen Tampere Openissa. Venäläinen Polina Bakhmutkina taipui välierässä erin 5–7, 7–5, 6–1.

Muutamien pitkien pallorallien inspiroimana Polina Bakhmutkinavei avauserän.

Toisessakin erässä venäläinen jatkoi vahvasti ottaen murron, jonka turvin eteni syöttämään otteluvoitosta 5–4-tilanteessa. Tässä vaiheessa Anastasia Kulikova kaivoi esiin kovan taisteluvaihteen ja mursi vastustajansa syötön, piti omansa ja mursi vielä kertaalleen ottaen erän 7–5.

Kolmannen erän alussa oli useita pitkiä palloralleja. Tiukat ensimmäiset pelit kääntyivät Kulikovalle, joka lopulta marssi otteluvoittoon erin.

– Tuntui uskomattomalta voittaa tämä ottelu. Bakhmutkina pelasi todella hyvin avauserässä, ja muutenkin ottelu oli hyvätasoinen. Kun hän syötti otteluvoitosta, vaihdoin hieman taktiikkaa. Aloin sekoittaa rytmiä, mitä hän ei osannut odottaa, ja hän alkoi tehdä virheitä. Lopussa voitin muutamia pitkiä palloralleja, mikä lopulta mursi hänet, Kulikova arvioi.

Kulikovan vastustaja sunnuntain loppuottelussa on Belgian Victoria Kalaitzis.

Nelinpelin loppuottelussa Kulikova kärsi tappion australialaisen parinsa Isabella Bozicevicin kanssa. Bakhmutkina sai hieman lohtua kaksinpelitappiolleen ja otti venäläisen parinsa Noel Saidenovan kanssa voiton eräluvuin 6–2, 6–3.

Miesten nelinpelin välierissä hollantilaiset Sander Arends ja David Pel löivät Harri Heliövaaran ja Patrik Niklas-Salmisen erin 7–6 (3), 4–6, 10–1.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.