Koilahdella selkeä rennon fiiliksen taktiikka EM-finaaliin

Heidi Lehikoinen
Taika Koilahti taistelee sunnuntaina EM-mitalista naisten pituushypyssä.
Taika Koilahti taistelee sunnuntaina EM-mitalista naisten pituushypyssä.

Taika Koilahti ei säikkynyt, vaikka aluksi näytti, että Gävlen 22-vuotiaiden EM-kisoissa pituushypyn finaalipaikka jää viimeisen hypyn varaan. Koilahti eteni lopulta sunnuntain finaaliin karsinnan kolmantena mainiolla tuloksella 648, jonka hän ponnisti vastatuuleen.

Koilahden karsinta alkoi 601 kantaneella hypyllä. Toisen hypyn jälkeen lippumies ei nostanut sen paremmin punaista kuin valkoista lippua, mutta mittautti 648 kantaneen hypyn. Tuloksiin tuli kuitenkin ruksi.

– Siinä oli jotakin vahalla niin kuin viiva, mutta ei sellaista jälkeä piikkarista jää, Koilahti kertaili.

Myöhemmin kisan järjestäjät vahvistivat, että Koilahden toinen hyppy kantoi 648 ja toi hänelle karsinnassa kolmannen sijan. Koilahti ehti kuitenkin ponnistaa sitä ennen kolmannen hypyn, joka kantoi 624, joka sekin olisi tuonut jatkopaikan.

– Siihen otin askelmerkkiä taaksepäin, etten varmasti astu sitä yli, Koilahti sanoi kolmannesta hypystään.

Karsinnan voitti ranskalainen Hilary Kpatcha, joka ponnisti 681. Saksan Merle Homeier oli toinen 652 kantaneella hypyllä.

Finaalin tulostasoa Koilahti ei ennustele, mutta oma taktiikka on selvä.

– Menen rennolla fiiliksellä ja juoksen loppuun asti, Koilahti sanoo.

Koilahden tekemisestä huokuu iloisen vahva itseluottamus, eikä suotta kolmessa viimeisessä kilpailussaan ennen Gävleen tuloa, hän on hypännyt 664, 641 ja 646.

Sunnuntaina Varsinais-Suomen urheilijoista mitalia tavoittelee myös Wilma Murto, joka selvitti seipään karsinnan perjantaina.

Wilma Murto kisaa seipään loppukilpailussa sunnuntaina.
Wilma Murto kisaa seipään loppukilpailussa sunnuntaina.

Lauantain finaaleissa suomalaisista kisaavat Toni Keränen ja Lassi Saarinen keihäässä, Urho Kujanpää seipäässä, Aaron Kangas, Aleksi Jaakkola ja Roope Auvinen moukarissa, Eveliina Rouvali kuulassa ja Ella Junnila korkeudessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.