Loimulle libero Yhdysvalloista

Steve Woltmann
 Avery Aylsworth vahvistaa Loimua ensi kaudella.
Avery Aylsworth vahvistaa Loimua ensi kaudella.

Lentopalloliigassa pelaava Raision Loimu on pestannut liberoksi amerikkalaisen Avery Aylsworthin. 22-vuotias Aylsworth tulee Raisioon Chicagosta.

Aylsworthin tavoitteet ovat korkealla niin ensi kauden kuin koko uransa osalta. Eurooppalainen lentopallo ei ole Aylsworthille kovin tuttua, sillä ainoa kosketus siihen on hänen yliopistonsa Loyolan Italiassa pelaamat kolme ottelua italialaisia huippujoukkueita vastaan.

– Haimme ensin kotimaisia vaihtoehtoja, mutta ne kuviot eivät edenneet. Sen vuoksi katseet käännettiin ulkomaille, ja sieltä löytyneistä vaihtoehdoista Avery osoittautui hyvin nopeasti todella motivoituneeksi vaihtoehdoksi, joka on valmis tekemään hommia hullun lailla kehittyäkseen, kehui Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen tulevaa suojattiaan.

Aylsworth on asettanut tavoitteekseen vuoden 2024 Olympialaiset, jolloin USA:n nykyliberot lienevätkin tehneet tilaa nuoremmilleen. Yliopistosarjassa palkintoja kerännyt libero tietää, että unelmat on tavoitettavissa vain kovan työnteon kautta.

– Tiedän jonkun verran Loimusta, Raisiosta ja Suomen liigasta. Loimu on yksi menestyneimmistä joukkueista, ja siellä on pelannut monia hienoja pelaajia, kuten Dustin Watten ja Scott Fifer. Tiedän Raision sijaitsevan Turun lähellä, mutta sen enempää en oikeastaan vielä tiedä kaupungista ja kulttuurista, mutta odotan innolla että pääsen tutustumaan siihen ja suomalaisiin ihmisiin. Haluan että Loimu menestyy ensi kaudella, ja henkilökohtaisesti haluan olla liigan parhaita liberoja, kertoi Chicagosta tavoitettu Aylsworth.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.