F1

Bottas ajaa vielä kuivat iltapäivät

Valtteri Bottaksella on testiajoissa vielä paljon töitä. Kuva: Jean-Francois Galeron
Valtteri Bottaksella on testiajoissa vielä paljon töitä. Kuva: Jean-Francois Galeron

Williamsilla Valtteri Bottas aloitti torstaina oman viimeistelyjaksonsa liukastelemalla likomärällä radalla ja kirjasi päivän neljänneksi nopeimman kierrosajan.

– Oli se aika lipsuttelua. Tällä kelillä on todella työlästä saada renkaita lämpiämään niin, että ne toimisivat edes kohtuullisesti. Ainakin tuntumaa kaikkiin renkaisiin ja erilaisiin ilmanpaineisiin saatiin roppakaupalla.

Suunniteltuja ajo-ohjelmia piti muuttaa karskilla kädellä.

– Olimme suunnitelleet ohjelmaa kuivalle kelille, kun oletimme, että siihen olisi mahdollisuus. Mutta eipä tullut kuivaa keliä. Sama se oli kaikille, mutta hankalaa oli, kun ei voinut koskaan tietää, mitä sieltä tulee.

– Sadekuuroja oli, mutta eivät ne tulleet siihen aikaan, kun oli ennustettu.

Bottas naureskeli, että kahden viimeisimmän testipäivänsä myötä hän olisi luultavasti paremmin valmistautunut Arctic-ralliin kuin MM-avaukseen kuumissa maissa.

Lauantaina ja sunnuntaina Bottas testaa Williamsia iltapäiväjaksot, jolloin töitä on paljon tehtävänä viimeisen virityksen hankkimiseksi Australian GP-debyyttiin.

– Onpahan nyt ainakin renkaita säästössä paljon, jos lauantaina ja sunnuntaina on kuivaa. Silloin voi polttaa kumia kunnolla, Bottas latautui.

Turun Sanomat, Barcelona

HEIKKI KULTA