Arktista autoilua
Kolumni 28.2. Talvitestit ovat tänä vuonna nimensä mukaiset. Olot ovat jos ei ihan talviset, niin ainakin arktiset. Kun Montmelon kukkuloilla sataa ja tuulee helmikuussa, täällä hytisee pohjoisen poikakin – paikallisista puhumattakaan.
Barcelonan ajojaksoilla voitaisiin testata uusien F1-autojen sijasta pikemminkin talvivaatteita. Torstaina Katalonian Grand Prix -varikolla kävi kateeksi niitä, jotka olivat varustautuneet paksulla untuvatakilla, villaisella kaulahuivilla ja kunnon pipolla.
Tällä kelillä uusista autoista voi kokeilla lähinnä luotettavuutta – ja tietysti saderenkaita. Siksipä kierroksia pyrittiin ajamaan mahdollisimman paljon.
Talleilla on omana huolenaan kuljettajien tasa-arvo. Kun alkuperäisenä suunnitelmana oli ajattaa kuljettajia kahden päivän jaksoissa, niin sade-ennusteiden vuoksi ajovuoroja muuteltiin, jotta kummatkin saisivat kokeilla autoja viimeisimmässä aeropaketissaan kuivalla radalla.
Esimerkiksi Red Bull ja Williams muuttivat vuorotustaan – mutta Lotuksella asiasta ei edes keskusteltu.
Kimi Räikköselle sovittiin jo ennen testijaksojen alkamista kaksi viimeistä ajopäivää Barcelonassa ja sen mukaan Lotuksella myös edetään. Romain Grosjean hoitaa saderenkaiden testit, kun Räikkönen ottaa tuntumaa uuteen aeropakettiin lauantaina ja sunnuntaina.
Silloin Räikkönen ajaa myös paljon puhuvat kisasimulaatiot.
Jo nyt on selvää, että tarkempaa kuvaa autojen voimasuhteista saadaan kuitenkin vasta avauskisoissa – sillä näihin talvitesteihin verrattuna olot voivat olla vain kesäisemmät MM-kauden kaikilla Grand Prix -areenoilla.
Turun Sanomat, Barcelona
HEIKKI KULTA