Joel Banks on miesten lentopallomaajoukkueen uusi päävalmentaja

Joel Banks
Joel Banks

Lentopalloliitto on valinnut miesten maajoukkueen päävalmentajaksi brittiläisen Joel Banksin. Sopimuksen kesto on kaksi ja puoli vuotta. Banks, 44, jatkaa samalla myös belgialaisen Greenyard Maaseikin valmentajana. Parhaillaan Banksin Maaseik pelaa Belgian liigan finaalisarjaa Roeselarea vastaan.

– Tämä on minulle iso askel ja motivaationi on todella korkealla. Olen ollut kiinnostunut yhdistämään seuran ja maajoukkueen valmentamisen ja on hienoa, että siihen tulee nyt mahdollisuus. Lentopallo on minun maailmani ja intohimoni, Banks kertoo Lentopalloliiton tiedotteessa.

Ennen Maaseikin valmennustehtäviä Banks toimi muun muassa Belgian juniorimaajoukkueissa päävalmentajana ja Iso-Britannian olympiaprojektissa apuvalmentajana.

Banks seuraa Suomen päävalmentajana Tuomas Sammelvuota, joka siirtyi Venäjän maajoukkueen valmentajaksi.

– On hienoa saada mahdollisuus valmentaa Suomen maajoukkuetta, joka on saavuttanut jo vankan aseman kansainvälisessä lentopallossa, Banks sanoo.

Banks otti yhteyttä Suomen Lentopalloliittoon, kun huomasi päävalmentajan paikan olevan auki.

– Lähetin Suomen liittoon ansioluetteloni ja otin myös yhteyttä manageri Nisse Huttuseen, jonka tunnen, koska yksi hänen pelaajistaan on minun joukkueessani. Otin myös pari muuta kontaktia suomalaisiin valmentajiin. Sitten olin yhteydessä liittoon ja lopulta pidimme usean hengen kesken kahden tunnin Skype-palaverin, joka oli hyvin antoisa.

– Tällä hetkellä en vielä tiedä Suomen joukkueesta kovinkaan paljon. Olen toki nähnyt Suomen maajoukkueen ja suomalaisten pelaajien pelejä muun muassa Belgian liigassa.

–  Suomella on vahva joukkue ja tehtäväni on nostaa pelaajat seuraavalle tasolle. Minun tapani valmentaa on tehdä lujasti töitä. Annan paljon joukkueelleni ja pelaajilleni. Haluan että he ovat itsensä parhaita versioita pelaajina, niin hyviä kuin he voivat olla. Meidän täytyy yhdessä löytää tälle joukkueelle paras tapa pelata, Banks sanoo.

Lentopalloliiton puheenjohtaja Pasi Sydänlammi on erittäin tyytyväinen, kun Suomen maajoukkueelle löytyi loistava kansainvälisen tason päävalmentaja.

– Lopullinen valinta tehtiin kolmen huippuvalmentajan välillä. Joel Banksin persoona sekä pelaajilta ja seurajoukkueista saatu erinomainen palaute vakuuttivat valitsijat puolelleen. Haimme valmentajaa, jolla on jo loistavat näytöt tuloksista huippulentopallon parissa, mutta samalla riittävästi nälkää ja kunnianhimoa luotsata Suomen maajoukkue parhaaseen mahdolliseen menestykseen erityisesti syksyn olympiakarsinnoissa sekä EM-lopputurnauksessa.

- Maaseik on todellinen eurooppalainen huippujoukkue ja sama koskee seuran valmennuksen tasoa. Joelin edeltäjinä Maaseikin päävalmentajana on toiminut useita huippuvalmentajia, muun muassa Vital Heynen, joka on viime vuosina johtanut Saksan MM-pronssille ja Puolan hallitsevaksi maailmanmestariksi.