Turkulaispari Juho Päivinen ja Mari Munne tanssivat boogie woogien PM-kultaa

Jori Liimatainen
Turkulaispari Mari Munne ja Juho Päivinen onnistuivat viikonlopun boogie woogie -kisoissa ja juhlivat PM-kullan lisäksi maailmancupin kakkossijaa sekä nousua maailmanrankingin kärkeen.
Turkulaispari Mari Munne ja Juho Päivinen onnistuivat viikonlopun boogie woogie -kisoissa ja juhlivat PM-kullan lisäksi maailmancupin kakkossijaa sekä nousua maailmanrankingin kärkeen.

Boogie woogie -tanssin Suomen ja maailman ykköspari, turkulaiset Juho Päivinen ja Mari Munne, toistivat neljän vuoden takaisen temppunsa voittamalla kotiyleisön edessä Pohjoismaiden mestaruuden lauantaina Järvenpäässä.

Kolmena viime vuotena turkulaispari joutui tyytymään hopeaan, joten Maamme-laulun kuuleminen kotikisassa tuntui erityisen hyvältä.

– Kotiyleisölle tanssiminen tuo aina tsemppiä ja fiilistä, ja se kantoi tänään tosi pitkälle. Oli paljon rennompaa ja hauskaa lavalla, Munne kertoi kilpailutunnelmista tiedotteessa.

– Sen ensimmäisen voiton jälkeen olemme kyllä lähteneet joka vuosi hakemaan voittoa, mutta hopeaa on tullut tähän asti, niin että nyt oli kiva uusia ykkössija, Päivinen iloitsi.

– Nyt olemme päässeet harjoittelukaudessa siihen pisteeseen, että olemme valmiita, ja se näkyi. Tanssi sujui ihan eri tavalla tässä kauden pääkilpailussa, missä pitääkin onnistua.

Himmeämmät mitalit menivät tällä kertaa Ruotsiin: hopea parille Jonathan HaugEmma Danielsson, pronssi parille Viktor EdlundWilma Edlund.

Suomen muista pareista Masi SaurénAnna Tyutyunyuk sijoittui neljänneksi ja Samuli KallialaPinja Sarviluoma kuudenneksi.

Samana päivänä kilpailtiin myös boogie woogien maailmancupin osakilpailu. Päivinen–Munne jatkoivat erinomaista kisapäiväänsä ja nappasivat hopeamitalin. Sijoituksellaan he nousivat maailmanrankingin johtoon.

Saurén–Tyutyunyuk olivat myös tässä kisassa neljänsiä ja Kalliala–Sarviluoma 13. sijalla.

Muille mitalisijoille tanssivat taas ruotsalaiset: voittoon Haug–Danielsson ja kolmanneksi Edlund–Wilma Edlund.

PM-kilpailujen taso on korkea, sillä maailman ranking-listan top 10:ssä on tällä hetkellä peräti seitsemän pohjoismaista paria.

Päivinen ja Munne syrjäyttivät maailmanrankingin kärjestä norjalaisparin Sondre Olsen ByeTatiana Georgiievska, joka ei ollut nyt mukana kisassa.

Suomi ylsi ilahduttavasti mitalikantaan myös nuorten sarjassa. Kimi Manner ja Nea Nousiainen tanssivat boogie woogien PM-pronssille.

Lue ja katso videolta turkulaisparin haastattelu ja tanssinäyte: Erilaisuus on turkulaisen tanssiparin vahvuus – "Maailmanmestaruus voi tulla vaikka jo tänä vuonna"