Team Unique voitti ensimmäisen muodostelmaluistelun Suomen mestaruutensa
SM-voittaja Team Unique ja hopeamitalisti Marigold IceUnity lähtevät huhtikuussa Bostoniin muodostelmaluistelun MM-kilpailuihin.
Rockettes puolestaan joutui tyytymään kolmanteen sijaan, kun Suomen mestaruudet ja MM-edustajat ratkaistiin sunnuntaina Turussa.
Team Unique johti kilpailua virheettömästi sujuneen lyhytohjelman jälkeen reilun kuuden pisteen etumatkalla. Sunnuntain vapaaohjelma ei sujunut aivan yhtä nappiin.
– Tänään ohjelmassa tapahtui aika paljon pieniä virheitä, kertoi 208,60 pistettä keränneen joukkueen kapteeni Minttu Palsola.
– Sijoitukseen olemme toki tyytyväisiä, sillä tämä on joukkueen ensimmäinen SM-kulta.
Tällä kaudella joukkue on saanut uuden vaihteen päälle luisteluunsa.
– Olemme keskittyneet omaan suoritukseemme ja nauttimaan luistelusta. Emme mieti enää niin paljon itse kilpailua ja vertaile itseämme muihin, analysoi Palsola.
Tuloksena on ollut jo yhden valintakilpailun ja kahden kansainvälisen kilpailun voitto. MM-kilpailuihin joukkue on valittu aikaisemmin neljä kertaa, joista tuomisina on ollut MM-hopeaa vuonna 2009.
SM-hopeamitalisti Marigold IceUnity lähti vapaaohjelmakilpailuun takaa-ajoasemista lyhytohjelman kolmannelta tilalta. Joukkue luisteli virheettömän vapaaohjelman ja ansaitsi kilpailussa yhteensä 206,34 pistettä.
– Tämän päivän suoritus oli ehdottomasti kauden paras vapaaohjelmamme, kertasi joukkueen kapteeni Sara Vedenoja helpottuneena.
– Ennen kaikkea lämmittää mieltä, että saimme MM-paikan Bostonin kisoihin. Olemme tyytyväisiä, että saimme pidettyä päämme kasassa tiukassa paikassa.
Kolminkertaisen maailmanmestarin Rockettesin vapaaohjelma sujui yhtä kaatumista lukuun ottamatta erinomaisesti. Joukkue ansaitsi yhteensä 205,36 pistettä, jolla se jäi hopeatilasta vain 0,98 pistettä.
– Laitoimme tänään kaikki peliin, jäällä tuntui tosi rennolta ja varmalta, kertoi kapteeni Linnea Tamminen.
– Yksi pieni virhe riitti pudottamana meidät ulos MM-kilpailuista. Tämä on aikamoinen pettymys. Meillä olisi ollut mahdollisuudet vaikka MM-kultaan, mutta nyt emme pääse edes yrittämään.
Nuorten sarjassa Musketeers uusi viimevuotisen Suomen mestaruutensa pistein 168,26. Lyhytohjelman jälkeen johdossa ollut Team Fintastic sortui kaatumiseen vapaaohjelmassaan ja joutui tyytymään hopeaan pistein 164,44. Pronssimitalit ripustettiin 142,22 pistettä ansainneen Team Mystiquen luistelijoiden kaulaan.
TS–STT