Hurrikaanille seitsemäs perättäinen voitto
Viime kevään hopeajoukkue Hurrikaani-Loimaa voitti perjantaina kotonaan Tampereen Isku-Volleyn 3–0 ja vahvisti asemiaan lentopalloilun mestaruusliigan kakkostilalla.
Voitto oli Ville Kakon valmentamalle Hurrikaanille seitsemäs peräkkäin.
Kakko oli tyytyväinen suoritukseen avauserän hyökkäyspeliä lukuun ottamatta. Joukkueen hyökkäysprosentti oli siinä 29, muissa yli 60.
– Saimme avauserään kuitenkin seitsemän torjuntapistettä ja yhteensä niitä tuli 13. Se on paljon kolmeen erään. Lisäksi saimme Iskun virheillä 23 pistettä. Sekin on iso luku. Isku oli jotenkin alistuneen oloinen, voitosta ei taisteltu, Kakko sanoi.
Matti Oivanen teki 13 ja Aivars Petrusevics 12 pistettä Hurrikaanille. Ilahduttavaa oli myös libero Jesse Mäntylän paluu kokoonpanoon liki kuukauden kestäneen sairasloman jälkeen.
Isku-Volley oli voittanut kaksi edellistä otteluaan 3–2, mutta nyt ei onnistujia ollut. Tuomas Tihinen oli 10 pisteellä tehokkain.
TS–STT