Björgen nousi tasoihin Dählien kanssa ja jahtaa Välbeä
Viime sunnuntaina Marit Björgen jätti Davosin kympin väliin väsymyksen takia. Torstaina MM-avausmatkalla hän oli taas vetreä itsensä, vaikka sprintin aika-ajon 14:s sija nostattikin kulmakarvoja Val di Fiemmessä.
Björgen vertyi päivän edetessä sprintin mestariksi ja nappasi uransa yhdeksännen MM-kultamitalin. Yhtä moneen maailmanmestaruuteen ylsi aikoinaan norjalaisten kaikkien aikojen MM-sankari Björn Dählie.
Björgenin kultamitaleista kuusi on henkilökohtaisia. Venäläisellä Jelena Välbellä on koossa kymmenen MM-voittoa, joten Björgenillä on saumat päästä Välben kanssa tasoihin vasta MM-Falunissa 2015.
Val di Fiemmessä henkilökohtaisia kisoja on jäljellä enää kolme: lauantain yhdistelmäkilpailu, tiistain kymppi vapaalla ja viimeistä edellisen kisapäivän 30 kilometriä perinteisellä.
Torstaina Björgenin voittoa avitti Justyna Kowalczykin kaatuminen finaalissa.
Miesten kisassa Nikita Krjukov vahvisti asemiaan maailman parhaana perinteisen hiihtotavan sprintterinä. Krjukov voitti sprintin perinteisellä myös Vancouverin olympialaisissa.
– Häneltä löytyy ylimääräinen vaihde, hopealle yltänyt Petter Northug ylisti voittajaansa.
TS–STT