Vapaaottelija Teemu Packalén loukkaantui taas ja odotettu paluu lykkääntyy

TS/Ari-Matti Ruuska
Vapaaottelija Teemu Packalénin huono tuuri jatkuu.
Vapaaottelija Teemu Packalénin huono tuuri jatkuu.

Suomalaisten kamppailufanien odottama Teemu Packalénin paluu UFC-häkkiin ei toteudu suunnitellusti Venäjällä. Turkulaistähden piti kohdata Aleksandr Jakovlev Pietarissa 20. huhtikuuta, mutta epäonninen harjoitusvamma romutti ottelusuunnitelmat toistaiseksi.

Packalén väänsi nilkkansa aiemmin tällä viikolla harjoituksissa, ja lääkärikäynnin jälkeen päätös oli selvä. Vaikean polvivamman jäljiltä yli kaksi vuotta ottelutauolla ollut Packalén ei lähde UFC-uransa jatkon kannalta kriittiseen otteluun puolikuntoisena.

– Nilkka pyörähti ympäri tekniikkaharjoituksessa potkiessa ja nivelsiteet revähtivät, ja se vaatii huilia. En halua ottaa riskiä, vaikka tietysti pähkäilin, olisinko jonkinlaisessa matsikunnossa parin viikon päästä. Olin viimeksi rikkinäisen jalan kanssa häkissä, eikä se kannattanut, Packalén kertoo vedonlyöntiyhtiö Unibetin haastattelussa.

Vamma ei tällä kertaa ole vakava, ja jalka palautuu näillä näkymiin kuntoon muutaman viikon levolla ja kuntoutuksella. Kovan harjoitusleirityksen jäljiltä Packalén on huippukuosissa, joten hän aikoo pienestä pakkolevosta huolimatta säilyttää kovan vireen, ja tähtäin on saada ottelu kalenteriin uudelleen mahdollisimman pian.

Packalénin oma toive on selvä: UFC:n seuraava Euroopan iltama on kesäkuun alussa Tukholmassa. Nykytilanteessa ajoitus olisi hänelle täydellinen.

– Lääkärin mukaan jalka on kuukauden päästä kunnossa. Olen muuten timanttisessa kunnossa, joten ilmoitin jo UFC:n suuntaan, että ottelisin mielelläni Tukholmassa kesäkuussa, Packalén kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Kaarinalainen
Ressukka
Turpaan tulee taas,voi voi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »