Suomi nimesi jo neljä urheilijaa yleisurheilun MM-kisoihin

EPA/FRANCK ROBICHON
Kristiina Mäkelä voi keskittyä rauhassa ensi syksyn MM-kisoihin.

Kolmiloikkaajat Kristiina Mäkelä ja Simo Lipsanen sekä kilpakävelijät Veli-Matti ”Aku” Partanen ja Jarkko Kinnunen voivat keskittyä rauhassa ensi syksynä Dohassa käytäviin yleisurheilun MM-kisoihin.

SUL:n valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola nimesi ensimmäiset neljä urheilijaa Suomen joukkueeseen maanantaina.

– Koko nelikko on talven aikana rikkonut MM-kisojen tulosrajan ja osoittanut olevansa siinä kunnossa, että MM-valinta kannattaa tehdä nyt. Varhainen valintaa helpottaa heillä tulevan kilpailukauden suunnittelua, Niemi-Nikkola sanoo tiedotteessa.

Mäkelä oli EM-halleissa kuudes ja loikki aiemmin talvella sisäratojen SE:n 14,38. MM-kisojen tulosraja on 14,20.

Mäkelä oli tyytyväinen valintaan.

– Tämä helpottaa kesän suunnittelua, eli sen, että missä kesällä kilpaillaan ja milloin harjoitellaan, että ollaan varmasti huippukunnossa syksyn MM-kisoissa, Mäkelä sanoo.

Mäkelälle, 26, MM-kisat ovat kolmannet. Lipsanen, 23, lähtee toisiin MM-kisoihinsa. Hän hyppäsi hallikaudella sisäratojen SE:n 16,98, joka rikkoi MM-kisojen tulosrajan 16,95.

Lipsanen edustaa Lappeenrannan Urheilu-Miehiä. Samaa seuraa edustaa myös Aku Partanen, joka käveli viikonvaihteessa Slovakiassa Dudincen kansainvälisessä kilpailussa 50 kilometrillä toiseksi ajalla 3.46.54. Jalasjärven Jalasta edustava Kinnunen, 35, oli samaisessa kilpailussa kuudes ajalla 3.51.16.

– Näillä pitkillä matkoilla varhainen valinta on tärkeää, että pääsee rauhassa keskittymään harjoitteluun. Menen nyt huhtikuun alussa vuoristoleirille ja sen jälkeen on tarkoitus kävellä toukokuussa Euroopan cupissa 50 kilometriä, Partanen sanoo.

Yleisurheilun MM-kilpailut alkavat Qatarin Dohassa syyskuun 27. päivä ja päättyvät 6. lokakuuta. MM-joukkue täydentyy seuraavan kerran heinäkuun alussa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tässäkin on jo kaksi liikaa
Mitä noita kävelijöitä sinne taas lähetetään keskeyttelemään kävelynsä? Näytöt on jo annettu ja kevyiksi punnittu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää panoksia seuroilta
Nollataanko Suomi-urheilua liiaksi? Ilman näitä harvoja itsensä likoon laittavia urheilijoita putoaisi loputkin esimerkkitapaukset.
Urheilu olisi mitä parasta nuorisotyötä, mutta jotenkin esim. koulumaailma on vieraantunut ehkä liikasi ajatuksesta liikunnan hyödyllisyys. Tästä syystä pitäisi panostaa tuntuvastikin enemmän yleisurheiluun sen eri lajien osalla!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yleisurheilun MM-kisat.
Otsikkona olisi ehkä parempi olla että Suomi on jo nimennyt neljä turistia yleisurheilun MM-kisoihin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »