Mäkelä-Nummela ampui trapissa ME-tuloksen mutta ei olympiapaikkaa

Timo Korhonen/All Over Press
Satu Mäkelä-Nummela kuvattuna vuonna 2016.
Satu Mäkelä-Nummela kuvattuna vuonna 2016.

Viimeisin kesäolympialaisten suomalaiskultamitalisti Satu Mäkelä-Nummela ampui Meksikon Acapulcon maailmancupissa peruskilpailun ME-tuloksen pudottamalla 125 kiekosta kahta vaille kaikki ampuen tuloksen 123. Myöhemmin ammutussa finaalissa suomalainen sijoittui viidenneksi.

– Finaali loppui kuin kananlento. Harmittaa, Mäkelä-Nummela kommentoi Ampumaliiton tiedotteessa.

– Kaksi hyvää päivää oli, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan. ME on toki hieno juttu.

Mäkelä-Nummelan sijoitus ei riittänyt lunastaman maapaikkaa Tokion olympiakisoihin. Niitä on Meksikossa jaossa kaksi kussakin henkilökohtaisessa lajissa

– Tämä on kovaa peliä Bostonissa. Seuraaviin kisoihin laitetaan sitten paremmat eväät kassiin finaalia ajatellen, Mäkelä-Nummela suunnitteli.

Acapulcossa olympiamaapaikan nappasivat voiton vienyt Italian Jessica Rossi ja kolmanneksi sijoittunut Kiinan Deng Weiyun. Toiseksi sijoittuneella Australian Laetisha Scanlanilla paikka oli jo hankittuna.

Suomalaisista Noora Antikaisen tulos oli 116 (23+23+24+22+24), joka oikeutti 21 sijaan. Se on hänen paras tuloksensa maailmancupissa.

Edit: Juttuun täydennetty finaalin tulos.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Ammuskelija
Näin se vaan on
Tässä on syy miksi naiset ja miehet mm. ampuvat eri sarjoissa: miehillä ei m_na eikä ego kestänyt eikä riittänyt silloin joskus takavuonna, kun nainen oli parempi kuin mies. Siksi päättivät perustaa naisille ja miehille omat sarjat. Taisi tämä jonkun lajin ammunta olla se perimmäinen syy tähän erotteluun.

Jos on hyvä esim. ampuja, niin siitä vaan. Onnea ja lisää menestystä Sadulle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »