Muhonen voitti mitalilähdön Miamin maailmancupissa – kokonaistuloksissa suomalainen nousi toiseksi

SPV/Jukka Saarikorpi
Oskari Muhonen voitti myöhään sunnuntai-iltana Miamissa Finjolla-veneiden maailmancupin mitalilähdön ja sijoittui kokonaistuloksissa toiseksi.
Oskari Muhonen voitti myöhään sunnuntai-iltana Miamissa Finjolla-veneiden maailmancupin mitalilähdön ja sijoittui kokonaistuloksissa toiseksi.

Finnjolla-purjehtija Oskari Muhonen hallitsi myöhänä sunnuntai-iltana Suomen aikaa Miamin maailmancupin mitalilähdössä vallinneet todella kevyet tuulet ja ylitti maalilinjan ensimmäisenä. Näin hän sai pistetililleen vain kaksi pistettä, joiden ansiosta nousi lopputuloksissa toiseksi.

– Oli aika kevyt tuuli ja sekalaista aaltoa. Otin hyvän startin ja pääsin ajamaan vapaissa tuulissa koko lähdön ajan, Muhonen kertoi liiton tiedotteessa.

– Ihan jees fiilis. Alkuviikko ei ollut minulle niin hyvä, mutta lopussa kulki hyvin. Onnistuin purjehtimaan tuloksellisesti tasaisen kilpailun.

Tapio Nirkko oli mitalilähdössä kahdeksas ja päätti regatan seitsemänteen sijaan. Nirkko purjehti regatan alkuosan erinomaisesti ja piti kahdesti jopa kärkipaikkaa.

– Kahtena viimeisenä päivänä olin vain koko ajan väärässä paikassa. Ei auta, että purjehtii kisan alun hyvin, jos sulaa lopussa, Nirkko harmitteli.

Myös Laser standardin mitalilähdössä nähtiin suomalaisosaamista. Kaarle Tapper sijoittui viimeisessä lähdössä kuudenneksi ja kokonaistuloksissa seitsemänneksi.

– Kisa oli kokonaisuutena minulta hyvä. Kevyt tuuli ei ole kuulunut vahvuuksiini, joten oli todella kiva onnistua nyt näin hyvin, Tapper sanoi.

Kevyen tuulen taituri Monika Mikkola oli Laser radialin mitalilähdössä kuudes ja lopputuloksissa kahdeksas.