Iivo Niskanen otti omansa – kultahiihtäjä on jälleen Vuoden urheilija
Etelä-Korean olympialaisissa kultaa 50 kilometrillä hiihtänyt Iivo Niskanen voitti historiallisesti toisen peräkkäisen ja kaikkiaan jo kolmannen Vuoden urheilija -tittelin Helsingin Areenan Urheilugaalassa.
Suomen ainoan olympiavoiton napannut 27-vuotias hiihtäjä oli äänestyksessä täysin omaa luokkaansa jättäen kärkikolmikkoon kiilanneet Krista Pärmäkosken ja Kaisa Mäkäräisen taakseen valtavalla erolla.
Niskaselle valinta Vuoden urheilijaksi oli jo kolmas, sillä viime vuonna urheilutoimittajat äänestivät hänet parhaaksi hänen voitettuaan kultaa Lahden MM-kisojen 15 kilometrin kilpailussa helmikuussa 2017. Neljä vuotta sitten Niskanen jakoi voiton yhdessä Sami Jauhojärven kanssa kaksikon vietyä kirkkaimmat mitalit Sotshin olympialaisten parisprintissä.
– Tuntuu aika uskomattomalta päästä tänne lavalle jo toista kertaa putkeen. Olen erittäin tyytyväinen viime kauteen ja siihen, että saavutin sen kaikkein suurimman yksittäisen tavoitteen, jota meidän lajissa voi voittaa, Niskanen kertasi voittopuheessaan.
Perinteisen tyylin erikoistaitajan kultahiihto oli myös urheiluhullun suomalaisyleisön mieleen, sillä se äänestettiin Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi selvällä erolla Petra Ollin MM-otteluun.
50 kilometrin perinteisen kilpailua alusta loppuun hallinnut Niskanen vei voiton 18,7 sekunnin erolla venäläiseen Aleksander Bolshunoviin, joka oli ainoa joka pystyi pistämään suomalaiselle hanttiin. Niskanen itse ei kuitenkaan ole kilpailua koskaan tallenteena nähnyt.
– Jotain pätkiä olen katsonut ja sattumalta nähnyt välähdyksiä. Muistikuvat kilpailusta ovat kuitenkin edelleen hyvät, Niskanen kertoi ennen gaalaa.
Hyväntuulinen voittaja kertoi nauttivansa katsojien viihdyttämisestä. Siksi yleisöäänestyksellä tullut voitto tuntui hyvältä.
– Onhan se kiva tarjota sykähdyttäviä hetkiä ja sydämentykytyksiä katsojille. Oma pumppukin oli kisan aikana välillä kovilla, voittaja hymyili.
Vaikka Urheilugaalassa muisteltiin viime vuoden menestystä, on Niskanen kääntänyt katseensa jo Seefeldin helmikuisiin MM-kisoihin, joissa on ohjelmassa eräs hyvin erityinen startti, 15 kilometrin perinteinen väliaikalähdöllä. Samaisen matkan suomalainen voitti kaksi vuotta sitten Lahden kotikisoissa.
Kuluvalla kaudella harvakseltaan kilpaillut Niskanen osallistuu jo viikonloppuna Viron Otepäässä hiihdettävään maailmancupviikonloppuun. Hänen tarkoituksenaan oli lentää jo myöhäisiltana etelänaapuriin. Siksi juhlallisuudet jäivät Areenaan.
– Otan ehkä vähän skumppaa, mutta hyvin vähän, Niskanen suunnitteli ennen gaalan alkua.
Vuoden valmentaja -palkinnon voittajaksi suurin ennakkosuosikki oli jo viisi vuotta Niskasen kanssa menestyksekästä yhteistyötä tehnyt Olli Ohtonen. Hän hävisi kuitenkin jalkapallomaajoukkueen Kansojen liigan lohkovoittoon luotsanneelle Markku Kanervalle hämmentävällä yhden äänen erolla.
Maajoukkueen lähes ennennäkemättömän kovaan vireeseen viime vuonna valmentanut Kanerva huomautti palkinnon kuuluvan ennen kaikkea suojateilleen.
– Olemme palauttaneet uskon siihen, että voimme saavuttaa jotain suurta. Tietysti iso tavoite on vielä edessä, ja meillä on kova usko siihen, että EM-kisoihin mennään suoraan karsintojen kautta. Tämä palkinto kuuluu ennen kaikkea joukkueelle, Kanerva pohti.
Lue myös: Läpimurto-palkinto yllätti turkulaiskarateka Titta Keinäsen
Katso myös: Lue tästä Urheilugaalassa palkittujen lista
Fakta
Vuoden 2018 parhaat urheilijat
1. Iivo Niskanen, hiihto
2. Krista Pärmäkoski, hiihto
3. Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto
4. Petra Olli, paini
5. Lauri Markkanen, koripallo
6. Lukas Hradecky, jalkapallo
7. Leo-Pekka Tähti, yleisurheilu
8. Enni Rukajärvi, lumilautailu
9. Pekka Rinne, jääkiekko
10. Kimi Räikkönen, moottoriurheilu