Räikkösen kärsivällisyys palkittiin
Kimi Räikkönen ajoi toisena perättäisenä vuotena kolmanneksi Meksikon Grand Prix -kisassa. Viime kaudella Ferrarin suomalaiskuski kiipesi palkinnoille viitos- ja nyt kuutosruudusta.
Räikkönen kunnostautui kärsivällisyydellään ja pisti väkisin yhden pysähdyksen taktiikan toimimaan, vaikka rengaskuluma on korkeimmillaan tällä radalla.
– Eipä tämä tosiaan helppo kisa ollut. Mielestäni renkaat kuitenkin kestivät kohtuullisesti, vaikka eivät olleetkaan enää nopeimmillaan. Pistimme ne kestämään ja onnistuimme säilyttämään asemat, missä olimme. Parempi tulos ei olisi ollut mahdollinen, Räikkönen ruoti.
Räikkösen tasaisuus on merkittävä. Hänellä on 11 palkintosijoitusta 19 kisassa ja kolmossija tuli nyt Austinin voiton jatkoksi.
– Tietysti aina haluaisi enemmän, mutta en voi kyllä valittaa tätä tulosta. Kaksi kisaa on vielä jäljellä ja yritämme taas parantaa.
MM-sarjassa Räikkönen on kolmantena yhdeksän pistettä Mercedeksen Valtteri Bottaksen edellä.
Ferrari ajaa vielä valmistajien mestaruudesta. Mercedeksellä on 55 pisteen johto, kun jaossa on vielä 86 pistettä.
– Kuten koko vuoden on ollut, tavoitteemme on voittaa merkkimestaruus. En tiedä eroista. Voimme vain yrittää parhaamme ja toivottavasti pystymme pidentämään sitä MM-taistoa taas Brasiliassa, Räikkönen kaavaili.
Valtteri Bottas pystyy nyt myös keskittymään täysillä valmistajien sarjaan, kun Lewis Hamiltonin mestaruus varmistui sunnuntaina.
– Tietenkin on mukavampaa, kun pääsemme vapaammin ajamaan kilpaa. Olisihan se ollut mahdollista nyt Meksikon kisassakin, jos olisin ollut nopeampi, mutta en ollut riittävän nopea.
– Kaksi kisaa on jäljellä ja tiedätte, mikä minun tavoitteeni niissä on, Bottas raotti.
Vuosi sitten Hamiltonin mestaruuden ratkettua Bottas otti paalut Brasiliassa ja Abu Dhabissa. Kisoissa hän oli toinen Brasiliassa ja voitti sitten Abu Dhabissa.
Kuinka kova tallikaveri Hamilton ollut ollut?
– Lewis on nopea kuski ja mukava kaveri. Hänellä oli jälleen loistava kausi. Hän on ollut koko ajan vahva – ja varsinkin kauden toisella puolikkaalla. Hänelle ei juuri ole sattunut takaiskuja, ja niin pisteitä on tullut paljon. Onneksi olkoon mestaruudesta, sillä Lewis todella ansaitsee sen, Bottas suitsutti.