Wolffin paineet nyt valmistajien mestaruudessa
Kilpajohtaja Toto Wolff juhli sunnuntai-iltana Mercedeksen viidettä kuljettajien mestaruutta hänen kuusivuotisella valtakaudellaan tallijohdossa.
Neljä niistä tuonut Lewis Hamilton oli päivän sankari sinetöityään niin ikään uransa viidennen tittelin Meksikon nelossijallaan.
– Vielä ajaessaan kuljettaja ei koskaan saa sitä tunnustusta suuruudestaan. Se tulee vasta uran päätyttyä. Meidän on jotenkin tiedostettava, että nyt meillä on viisinkertainen mestari, joka on sivunnut Juan Manuel Fangion saavutusta. Siihen joukkoon harva kuuluu, Wolff paalutti.
Hamilton on ajanut virheettömän kauden.
– Lewis tekee sen eron. Meidän automme on ollut toisinaan nopein, toisinaan ei. Joskus automme oli vasta kolmanneksi nopein – kuten nyt Meksikon kisassa, Wolff muistutti.
Meksikon kisa oli kammottavan hankala Mercedekselle, kun sen yhden pysähdyksen taktiikka löi näpeille ja rengaskuluma ylitti kaikki laskelmat.
– Meillä ei varmaan ollut ainuttakaan kierrosta, jolla olisimme oikeasti saaneet renkaat toimimaan. Automme ei nyt ajanut rengasta. Ei siihen löydy selitystä, ja sitä haetaan nyt, Wolff setvi.
Kilpajohtaja korosti useampaan otteeseen, ettei työ ole vielä tehty. Mercedes hakee myös viidettä perättäistä valmistajien mestaruutta. Siitä uupuu teoriassa vielä 31 pistettä.
– Olen todella tyytyväinen viidenteen kuljettajien titteliin, koska se on kaikkein näkyvin ja tärkein mestaruus, mutta valmistajien ykköspaikka on vielä varmistamatta ja haluamme ehdottomasti voittaa senkin, Wolff viitoitti.
Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene oli tyytyväinen kisatulokseen, kun kummatkin kuljettajat paransivat sijoitustaan aika-ajosta.
– Rengashallinta oli äärimmäisen tärkeää. Sebastian Vettel ja Kimi Räikkönen ajoivat loistavat kisat. Valmistajien mestaruus on yhä avoin ja olemme päässeet lähemmäs kärkeä kahdessa viime kisassa. Onnittelut Lewis Hamiltonille kuljettajien mestaruudesta, Arrivabene linjaili.