Wilma Murto siirtyy Ripponin valmennukseen

Eero Saarikoski
Wilma Murto kuvattuna menneenä kesänä Paavo Nurmen kisoissa.
Wilma Murto kuvattuna menneenä kesänä Paavo Nurmen kisoissa.

Turun Sanomat

Seiväshyppääjä Wilma Murron toive harjoitella kovatasoisessa kansainvälisessä seurassa toteutuu. Seiväshypyn junioreiden ME-nainen siirtyy Steve Ripponin valmennukseen ja pääsee harjoittelemaan britti Holly Bradshaw´n ja muiden kansainvälisen tason huippujen kanssa.

– Hyvät fiilikset, vaikka vähän jännittää. Tulee niin paljon muutoksia. Tilanne on vähän leijunut viimeisen kuukauden, mutta nyt olen tosi innoissani, Murto sanoo tiedotteessa.

Ripponilla, 52, pitkä kokemus ammattivalmentajana useassa eri maassa ja laajat kansainväliset suhteet. Ne mahdollistavat Murron yhteistyön Bradshaw´n kanssa. Viime vuodet Rippon on työskennellyt Suomen Urheiluliiton seiväshyppyvalmentajana.

Ripponin johdolla Murron harjoittelu mullistuu siltä osin, että syksyn, talven ja kevään aikana hän harjoittelee ja osin myös kilpailee Portugalissa, Britanniassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Keväällä Murto käy leirillä myös Tokiossa, Japanissa.

– Alkujaan ajatuksena oli mennä johonkin kansainväliseen harjoitusryhmään, mutta näin saan hyvät puolet molemmista vaihtoehdoista, eli voin harjoitella Suomessa, mutta samalla on paljon leiritystä, jossa pääsee harjoittelemaan kovatasoisten hyppääjien kanssa, Murto sanoo.

Rippon, 52, vetää harjoituksensa Liikuntakeskus Pajulahdessa.

– Pajulahdesta tulee minun pääasiallinen harjoituspaikkani, kun olen Suomessa. Uskon, että Stevellä on minulle paljon annettavaa. Ollaan puhuttu, että tavoitteena on saada hyppäämisen taso tasaisemmaksi, Murto sanoo.

Ripponin valmennukseen on syksyn aikana siirtynyt myös Elina Lampela. Yhteistyössä urheilijan henkilökohtaisen valmentajan kanssa Rippon vie eteenpäin myös muiden muassa Tomas Wecksteniä.

Yhteistyö Ripponin kanssa vie Murron heti alkusyksystä leirille Lissaboniin Portugaliin. Siellä hän harjoittelee kaksi viikkoa Pedro Pinton valmennettavien, 556 viime kesänä hypänneen Diogo Ferreiran  ja 431 ylittäneen Marta Onofren kanssa.

Marraskuussa Bradshaw ja brittien miesten kesän tilastoykkönen Adam Hague tulevat valmentajansa Scott Simpsonin kanssa leirille Liikuntakeskus Pajulahteen. Joulukuussa Murto harjoittelee Bradshaw´n ja Haguen kanssa Britanniaan Loughboroughissa.

Bradshaw, 26, oli viime kesän EM-kisoissa kolmas. Hän on hypännyt hallissa 487, voittanut EM-hallien mestaruuden ja ollut kahdesti kuuden joukossa olympiakisoissa.

Murto kyseli aiemmin mahdollisuutta yhteistyöhön Eliza McCartneyn valmentajan Jeremy McCollinin kanssa. Uuden-Seelannin yleisurheiluliitto torppasi sen, mutta talven mittaan Murto pääsee toviksi samoille harjoituspaikoille McCartneyn kanssa.

Tulevaa harjoitus- ja kilpailukautta Murto, 20, odottaa uteliaana. Viime kauden pilanneen jalkaterävamman jälkeen Murto palasi tänä kesänä väkevästi kotimaan huipuille ja voitti Kalevan kisat ulkoratojen ennätyksellään 460. Hallissa hän on  ylittänyt 471.

– Talven hallikauden päätavoite on Glasgow´n EM-halleissa. Kesällä ykkösjuttu on 22-vuotiaiden EM-kilpailu heinäkuussa Gävlessä. Se on ykkösfokus. MM-kisat tulevat vasta toisella sijalla, Murto sanoo.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Oikea ratkaisu
Murto (eikä myöskään Nikkanen) ei ole yhtään kehittynyt entisen valmentajansa valmennuksessa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikea ratkaisu
Samaa mieltä,ja tämä ei koske vain seiväshyppyä..-Jotain on pielessä jos kehitys tyssää jo juniori-iässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »