Leppä kasvatti Suomen mitalisaldoa

Aleksi Leppä voitti Suomen toisen kultamitalin Etelä-Korean Changwonissa järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa. Leppä oli ykkönen miesten 300m vakiokiväärissä.

– Ihan uskomatonta. Käteni tärisevät vieläkin, Leppä kommentoi, kun kisan päättymisestä oli kulunut jo jonkin aikaa.

– En kuvitellut pärjääväni näin hyvin. Yllätyin itsekin siitä, miten hyvin kilpailu meni. Tiedostin toki, että se meni hyvin, ja kun kilpailu päättyi, olin tyytyväinen tulokseeni. Mutta että noin paljon parempi kuin muut, Leppä hämmästeli Ampumaliiton tiedotteessa neljän pisteen voittomarginaaliaan.

Haminan Ampumaseuraa edustava 24-vuotias Leppä paukutti taululle 580 pistettä (polvi 190, makuu 198, pysty 192) ja voitti neljällä pisteellä himmeämmät mitalit napanneet Ruotsin Karl Olssonin ja Norjan Odd Arne Breknen (576).

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki oli 14:s.

Suomella on nyt Korean kisoista koossa kaksi MM-kultaa ja -pronssi. Tomi-Pekka Heikkilä saavutti liikkuvan maalin lajeissa kultaa ja pronssia. TS

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ammuntaa
Ammunta se on kovakuntoisten miesten ja naisten urheilua.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.