Huntington ottelee EM-Berliinissä ennätystahdissa

Sijoitus 15:s ensimmäisen päivän jälkeen.

Suomen Maria Huntington urakoi ennätystahdissaan 7-ottelussa yleisurheilun Berliinin EM-kisoissa. Huntington keräsi ensimmäisenä ottelupäivänään 3 556 pistettä. Hän on neljän lajin jälkeen sijalla 15.

– Haluan tehdä ennätyspisteet. Katsotaan laji kerrallaan perjantaina ja palaudutaan yön yli, Huntington kertoi Ylelle.

Huntingtonin päivä alkoi 100 metrin aitajuoksussa, jossa hän kellotti ajan 13,61. Se oli pika-aitojen yhdeksänneksi nopein noteeraus. Toisessa lajissa korkeudessa Huntington oli omassa ryhmässään jaetulla yhdeksännellä sijalla tuloksella 179.

Kuulassa suomalainen jäi häntäpäähän tuloksella 12,14.

– Yllättävän paljon lämmin sää vaati veroja. Kuulassa huomasin, että kaikki muutkin olivat ihan puhki, Huntington naurahti.

Torstain päätöslajin 200 metrin juoksun Huntington pyyhälsi aikaan 25,01. Sillä hän voitti kakkoserän.

– Ajallisesti se ei ollut niin ihmeellinen juoksu, mutta kulki ihan hyvin vastatuulesta huolimatta.

Huntingtonin nykyinen ennätys 5 858 pistettä syntyi heinäkuussa Kalevan kisoissa Jyväskylässä.

7-ottelun kärjessä on Britannian Katarina Johnson-Thompson 4 017 pisteellään. Toisena on ennakkosuosikki Belgian Nafissatou Thiam (3 930) ja kolmantena Carolin Schäfer (3 848).

Perjantaina ohjelmassa on vielä kolme lajia: pituus, keihäs ja 800 metriä.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Iso peukku
Huntington on esimerkillinen urheilija ja tekee hyviä suorituksia myös arvokisoissa!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »