Paavo Nurmen kisat

Paavo Nurmen kisat: Keihäässä yllätysvoittaja – Pitkämäki loukkasi polvensa

Eero Saarikoski
Magnus Kirt päihitti Saksan ja Suomen keihäsurhot.
Magnus Kirt päihitti Saksan ja Suomen keihäsurhot.

Paavo Nurmen kisojen keihäskilpailu päättyi Magnus Kirtin yllätysjuhliin ja suomalaisittain katastrofiin. Kirt voitti kilpailun Viron ennätyksellä 88,73. Tero Pitkämäki loukkasi tukijalkansa ja epäili, että vasemmasta polvesta repesi tai katkesi nivelsiteet.

– Polvi muljahti sivulle ja siinä tuntui kova kipu, Pitkämäki kertoi.

– Huonosti tässä kävi. Ei voi muuta sanoa.

Pitkämäen olemuksesta ja ilmeisestä näki, että hän oli jo hautaamassa suunnitelmiaan Berliinin EM-kisoista.

– Tuli pahaan saumaan, ja kyse on vielä tukijalasta. Sitä ei kärsi yhtään aristaa keihäänheitossa.

Pitkämäelle on tehty uran aikana yhdeksän leikkausta. Polvivaivoista hän ei ole kuitenkaan kärsinyt koskaan.

– Jalassa ei ollut etukäteen mitään tuntemuksia. Ihan normaali heitto, ja sitten tuntui muljahdus ja kipua aika lailla.

Jos vamma on paha, se uhkaa Pitkämäen uran jatkoa. Siitä hän ei kuitenkaan halunnut vielä puhua.

– Katsotaan nyt, mitä jalasta löytyy, Pitkämäki kiersi ajatuksen uran päättymisestä Turun vammaan.

Pitkämäki oli kilpailussa Kirtin ja kovan saksalaiskolmikon jälkeen viides tuloksella 82,41.

Oliver Helander heitti kilpailussa pitkän 87 metrin heiton, mutta astui sen yli. Hän jäi kilpailussa yhdeksänneksi, karsiutui viime kierroksilta, eikä halunnut kommentoida kilpailua urakkansa päätteeksi.

Suomen ennätyksen ylityksestä luvattu saari Turun saaristosta jäi jakamatta.

LUE MYÖS: Paavo Nurmen kisojen ensimmäinen turkulaisvoittaja teki ennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkituloksen

Murron hyppy oikeilla raiteilla

Aitakisan jumboksi jäänyt Oskari Mörö on vielä kaukana huippukunnosta – "Olen ennenkin selättänyt vaikeuteni"

Guliyev otti helpon voiton 200 metrillä – ”Meillä kotona tätä kutsutaan talveksi”

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.