Ferrarin Kanadan valloituksesta jo 14 vuotta
Heikki Kulta
Viime vuonna Ferrari juhli kaksoisvoitolla Monacossa, minkä jälkeen Mercedes puhdisti pöydän Montrealissa. Tällä kertaa Maranellon miehistö sai Monacosta vain Sebastian Vettelin kakkos- ja Kimi Räikkösen nelossijan.
Kanadassa Ferrarilla on aina valtavat fanijoukot, mutta viimeisimmän voiton siellä punaisella autolla on ajanut Michael Schumacher vuonna 2004.
Tallipäällikkö Maurizio Arrivabene kirjasi Monacon joka tapauksessa plussalle, kun MM-tilanne parani niin kuljettajien kuin valmistajienkin sarjassa.
– Viime vuoteen verrattuna viikonloppu vaikutti alusta asti vaikeammalta. Tiimi puski kuitenkin rajusti töitä, ja saimme auton paremmaksi. Sitten vain ohittaminen kisassa osoittautui liian hankalaksi, kun olimme sijoilla kaksi ja neljä. Muiden tavoin yhden pysähdyksen taktiikalla kisa meni renkaiden säilytttämiseksi viimeisiä kierroksia varten. Kun siellä tuli virtuaalinen turva-auto, viimeisetkin mahdollisuudet hyökkäämiseen hävisivät, Arrivabene linjaili.
Räikkönen korosti aika-ajotuloksen massiivista merkitystä kisasijoitukseen.
– Vaikeuksia oli viime vuonnakin, mutta silloin satuimme vain olemaan kaksi ensimmäistä aika-ajossa ja sitten kisassa. Aika-ajopaikka sanelee sen, mitä pystyy tekemään kisassa. Jos tilanne olisi ollut sama kuin viime vuonna, olisimme pystyneet tekemään saman kisassa tälläkin kertaa. Tulos oli tällä lailla vain hirveän paljon erilainen meidän kannaltamme, Räikkönen kartoitti.