Urheilu

Lasse Virenin kilpakumppani Dick Quax kuoli

Lasse Virenin kilpakumppani Dick Quax on kuollut 70-vuotiaana syöpään. Suomalaiset muistavat Quaxin Montrealin olympialaisten kirikamppailusta Virenin kanssa. Viren otti juoksusta neljännen olympiavoittonsa, ja Quax kiri kilpailussa hopealle.

Vuotta myöhemmin Quax juoksi Tukholmassa 5 000 metrin maailmanennätyksen 13.12,87.

Uuden-Seelannin yleisurheiluliitto ilmoitti maanantaina Quaxin poismenosta. Juoksijatähden tiedettiin kamppailleen syövän kanssa viime vuodet.

– Dick oli raju uurastaja ja kova kilpailija radalla ja sen ulkopuolella, 1 500 metrin uusiseelantilainen olympiavoittaja John Walker kommentoi ystävänsä poismenoa Facebookissa.

– Hän auttoi minua urheilu-urallani. Muistan aina kiitollisena yhteiset hetkemme kilpauramme aikana ja sen jälkeen.

Rod Dixon oli 1970-luvun kolmas uusiseelantilainen juoksijatähti. Hän jäi Montrealin ikimuistoisessa 5 000 metrin kirikilvassa neljänneksi.

– Niihin aikoihin liittyy suuret tunteet. Kilpakumppanini ja ystäväni nukkui pois aikaisin tänä aamuna, Dixon kertoi ikävästään.

Quaxin perhe muutti Uuteen-Seelantiin 1950-luvulla ja hän sai maan kansalaisuuden vasta 1969.

Juoksu-urallaan Quax tehtaili huipputuloksia 1 500 metristä maratoniin. Urheilu-uransa jälkeen hän toimi politiikassa. Hänellä todettiin kurkkusyöpä vuonna 2013.