Kanervalle raju pettymys – Murto pysyi mitalikannassa kiinni
Lauantaina naisten telinevoimistelun 4-ottelun SM-kultaa voittanut Turun Urheiluliiton Helmi Murto ylsi yhteen mitaliin voimistelun SM-kisojen telinekohtaisissa finaaleissa sunnuntaina Tuusulassa. Murto otti pronssia nojapuufinaaleissa. Kultaa vei Enni Kettunen ja hopeaa Maija Leinonen.
Permannolla Murto oli neljäs Enni Kettusen voittoon päättyneessä finaalissa. Puomilla Murto epäonnistui ja jäi finaalin viimeiseksi. Kultaa vei Maija Leinonen.
– Pronssiin olen tyytyväinen, mutta puomi ja permanto menivät aika huonosti. Niihin olen pettynyt. Puomilla tipuin kaksi kertaa, niin kyllä se harmittaa. Permannolla kaaduin suorituksen loppuvaiheessa, 17-vuotias Helmi Murto sanoi.
Vaikka Murto olikin pettynyt sunnuntain kisapäivän jälkeen, niin lauantaina tullut 4-ottelun SM-kulta nosti kuitenkin SM-kisojen tunnelmat positiivisen puolelle.
– Olen tosi tyytyväinen 4-ottelun kultaan. Tein ehjän 4-ottelun siten, että kaikki telineet onnistuivat, Murto sanoi.
Miesten kisassa hevosella Turun Urheiluliiton Juho Kanerva lähti ennakkosuosikkina puolustamaan Suomen mestaruutta, mutta Kanerva epäonnistui harmittavalla tavalla ja oli loppukilpailussa kuudes. Kanerva oli äärimmäiseen pettynyt omaan suoritukseensa.
– Jos tulee kaksi kertaa alas, niin ei siinä voi muuta odottaa kuin jämäsijaa. Ei vain kulkenut tänään. Pitää analysoida tarkemmin videolta, että mikä siinä meni oikein pieleen, mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki, Kanerva harmitteli.
Kanervan epäonnistuminen SM-kisoissa on harvinaista, sillä hän on viime vuosina hallinnut lempitelinettään Suomessa. Voiton miesten hevosfinaalissa korjasi Oskar Kirmes, joka oli todella hyvässä iskussa telinevoimistelun SM-kisojen päätöspäivänä Tuusulan jäähallissa.
– Minulla oli tänään neljä finaalipaikkaa, ja vedin kaikki sarjat läpi. Voitin kolme kultaa ja yhden hopean, niin kai siihen voi olla ihan tyytyväinen, Kirmes myhäili.
Seuraavaksi Suomen parhaat voimistelijat kokoontuvat vajaan kahden viikon päästä Turkuun Voimistelupäiville, jotka järjestetään osana Suomi Gymnaestrada -tapahtumaa.
– Toivottavasti siellä menee hyvin, koska se on viimeinen katsastus PM-kisoihin, Helmi Murto mietti.