Ilves voitti TPS:n
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss ryöpytti suojattejaan kovin sanoin, vaikka TPS kaatuikin jalkapalloliigassa 2–0 Tammelassa lauantaina.
– Piti olla hieno lauantai-iltapäivä, mutta se oli aivan sunnuntaikävely meidän osalta, Wiss sanoi.
Onni oli Ilveksen puolella jo johtomaalissa, kun sormensa loukanneen Joe Viscosin tilalle maalille vaihdettu Miikka Mujunen pudotti heti ensimmäisen laukauksen Marius Noubissin ulottuville.
– Se oli pallo, mikä pitää saada aina kiinni, keskittyminen herpaantui siinä kiinniottohetkellä, Mujunen harmitteli.
Turkulaisten päävalmentaja Mika Laurikainen ei voinut kuin pyöritellä päätään joukkueensa epäonnelle. Aleksi Ristola ampui avausjaksolla avopaikasta taivaisiin, ja Viscosin sormivamma sotki viimeisen puolituntisen.
– Epäonnikin tulee varmaan jossain vaiheessa täyteen. Nyt on lähinnä epätodellinen olo, ettei tämä ihan tottakaan ole, Laurikainen sanoi.
Ilveksen miehistö supistuu pian kahdella miehellä, sillä sekä Gomo Ondukun että Abdoulaye Ban sopimukset on purettu.