F1

Räikkönen Rosbergin suosikki Monacossa

JOSEP LAGO
Kimi Räikkönen radalla 13. toukokuuta.
Kimi Räikkönen radalla 13. toukokuuta.

Heikki Kulta

Kimi Räikkönen on viimeisin Monacon Grand Prix -kisan voittanut suomalaiskuljettaja. Urotekonsa Kimi hankki ennen maailmanmestaruuttaan McLarenilla 2005.

Viime vuonna Räikkönen oli lähellä valloittaa Monacon Ferrarilla. Paalulta startannut suomalaisveteraani johti 33 kierrosta, mutta taktisella pelillä Sebastian Vettel pääsi edelle ja johti sitten loput 45 kierrosta ruutulipulle asti.

Nyt viikonloppuna Räikkönen voisi rikkoa kaksikin ikiennätystä, jos voittaa kisan.

Räikkönen ajaa sadannen kisansa viimeisimmän voittonsa jälkeen. Kukaan kuljettaja ei ole palannut enää voittajapallille sadan tappion jälkeen.

Voittamalla Monacossa Räikkösestä tulisi myös saman kisan pisimmän tauon jälkeen voittanut kuljettaja. Ennätys on Alain Prostilla, joka voitti Etelä-Afrikassa ensin 1982 ja sitten 11 vuotta myöhemmin 1993.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Räikkösen Monacon täysosumasta on tiistaina vierähtäneeksi päivälleen 13 vuotta.

Kolme kertaa peräkkäin Monacon valloittanut Nico Rosberg nosti Räikkösen etukäteisarvioissa viikonlopun keskipisteeksi. Keskiviikon lehdistötilaisuudessa Kimiltä kysyttiin, mitä hänelle merkitsisi voittaa Monaco niin pitkän ajan jälkeen.

– Tämä on niin hankala paikka saada kaikki kohdalleen, että koko viikonloppu on yhtä suurta haastetta. Viikonloppukin on pidempi kuin muualla. Radan vaikeus vaatii niin paljon, että pystyisi olemaan koko ajan nopea ilman ongelmia. Toivotaan, ettei tule liki-piti-tilanteita tai muurikosketuksia. Silloin asiat mutkistuvat entisestään.

– Eikä nopeuskaan välttämättä takaa, että voittaa kisan. Siinä voi sattua niin monenlaista häikkää, jos vaikka kierroksella ohitettava ajaa seinään ihan edessä, eikä jää aikaa reagoida siihen.

Kaksi viikkoa sitten italialainen Carlo Santi toimi ensi kertaa yksinään Räikkösen kilpainsinöörinä. Avaus meni pieleen, kun Räikkönen joutui toisen kerran peräkkäin keskeyttämään Espanjassa.

Samalla lailla keskeytyksellä alkoi myös yhteistyö edellisen kilpainsinöörin Dave Greenwoodin kanssa Australiassa 2015. Ainoa heti voitolla käynnistynyt aikakausi kilpainsinöörin kanssa tuli mestaruuskaudella 2007 Chris Dyerin kanssa.

Espanjassa Räikkönen joutui ottamaan jo toisen moottorin kolmen voimayksikön kiintiöstä. Kuinka luotettavuuspulmat vaikuttavat Räikkösen MM-taistoon?

– Vaikea sanoa, kun kausi on vasta alkupuolella. Sillä lailla on mahdoton arvioida, mutta sen voin sanoa, ettei se ainakaan auta tilannetta. Tämä on, missä olemme, ja tulevaisuus näyttää, mitä se tuo tullessaan. Sillä mennään, mitä sieltä sitten tulee. Pysymme suunnitelmissa moottorien kanssa, ja sitten nähdään, mihin se johtaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä Räikkönen odottaa uusilta hyperpehmeiltä renkailta?

– Testasin niitä talvella, mutta Barcelonan talvi on jotain aivan muuta kuin olosuhteet nyt täällä. Viime vuoden renkaat täällä olivat hieman erilaiset. Silloin meillä oli hankaluuksia saada renkaat toimimaan, joten toivottavasti näillä uusilla kumiseoksilla on vähemmän vaikeaa. Se olisi mukavaa ihan meille kaikille. Katsotaan sitten torstaina ja lauantaina, miten ne toimivat, mutta toivottavasti näiden hallitseminen on helpompaa kuin viime vuonna.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jope
Maininta
Tähän sopinee mainita. Everton voitti Manun kymmenen vuoden välein tuloksella 1-0. Molemmilla kerroilla maalin teki sama mies.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.