Suomalaislumilautailut Pyeongchangin olympialaisissa päättyivät keskiviikkona, kun koko nelikko karsiutui miesten big airin olympiafinaalista. Se heijastelee osaltaan tilannetta, johon lajissa perinteisesti hyvin menestynyt Suomi on ajautumassa: muut painavat ohi, korkealta ja kovaa.
Enni Rukajärven slopestylepronssi oli toki mainio, mutta muuten saavutukset olympialaisissa jäivät kohtuulaihoiksi. Rukajärven ohella finaaliin asti ylsivät vain Peetu Piiroinen halfpipessa (12:s) ja Anton Lindfors lumilautacrossissa (9:s). Miesten slopestylessa sekä big airissa ei jatkoon päästy lainkaan.
– En voi sanoa, että pettymys. Hyvin me laskettiin, mutta kun katsoo kärkeä, siellä on kanadalaisilla ja jenkeillä ja itävaltalaisilla alastuloilmapatjat. Voivat hyppiä sinne ilman loukkaantumisriskiä, sekä slopessa että big airissa niukasti finaalista jäänyt Roope Tonteri miettii lähtökohtia.
Piiroinen myöntää myös patjan tärkeyden nykyisessä kilpalautailussa.
– Se olisi kuin lottovoitto suomalaiselle kilpalumilautailulle. Temput ovat niin vaarallisia, ettei sellaisia halua yrittää (lumella). Jos tulet niskoilleen alas tai lyöt pääsi, se voi olla siinä koko ura. Eli jos kilpailussa haluaa huipulle, niin sen se vaatii sekä paipissa että slopessa, Piiroinen painottaa patjan tärkeyttä.
Patja ei ole halpa investointi eikä edes ainoa vaatimus kansainvälisen kärjen mukana pysymiseen. Muita ovat esimerkiksi yksityisleirit, joissa pulitetaan pari tonnia parista viikosta, mutta saadaan huippuluokan harjoittelut.
Päävalmentaja Antti Koskinen ei pakene resurssiasioiden taa, mutta faktat ovat faktoja nykyisessä "kilpavarustelussa".
– Big air ja osin slopekin osoittivat sen, että finalisteilla on kova tuki takanaan. He pystyvät laadukkaissa olosuhteissa painamaan ympäri vuoden. Me pääsemme huomattavasti vähemmän niihin kiinni.
– Siihen tarvitaan vetoapua, jos haluamme kelkassa pysyä. Todennäköisyydet alkavat kuitenkin jossain vaiheessa kääntyä niiden puolelle, joilla on paremmat mahdollisuudet tehdä laadukasta työtä jatkuvasti.
"Ei passaa valittaa"
Resurssipulaa ei ole kuitenkaan laskijoissa. Piiroisen ja Janne Korven sivuun siirtymisestä huolimatta Koskisella on käytössään hyvä nippu lupaavia nuoria. Yksi heistä on 18-vuotias Rene Rinnekangas, jonka olympiadebyytti päättyi hienoon laskuun big airissa. Finaalipaikka vietiin monen mielestä vääryydellä, tuomaripisteiden jäätyä ihmeen alhaisiksi.
– Ei harmita hirveästi. Olen itseeni tyytyväinen – ensin käsi murtui, sitten lääkäreiden kanssa pakerrettiin toimivaa kipsiä ja saatiin se kuntoon, ja torniin pääsi vielä. Ei passaa valittaa, ranteensa slopestylessa murtanut Rinnekangas nauroi.
Tonteri kaipaa jo pilkille
Vancouverissa 2010 halfpipen olympiahopeaa taiteillut, olympiauransa keskiviikon big airin 14. sijaan päättänyt Peetu Piiroinen oli pettynyt kisaan, muttei niinkään omasta puolestaan. Lautajoukkueen 30-vuotiasta nestoria sapetti enemmän 12 vuotta nuoremman Rene Rinnekankaan karsiutuminen.
– Hän olisi kuulunut jatkoon, kaikkien muiden mielestä paitsi ehkä jenkkien. Noin se välillä menee tuo tuomarointi. Harmi, hänellä olisi ollut vielä näytettävää, Piiroinen sanoi.
– Ja olisi sen yhden suomalaisen edes saanut big air -finaaliin. Halfpipessa saimme finaalipaikan, ja sekin meni vähän penkin alle. Mutta ei mahda mitään, pitää mennä harjoittelemaan, paipissa 12:nneksi eli finaalijumboksi sijoittunut Piiroinen jatkoi.
Piiroisen harjoittelut eivät enää tähtää olympialaisiin, mutta laudan päältä ei miestä pois saa. Muita kisoja, kuvauksia ja muuta lautailuun liittyvää pysyy tiukasti ex-olympiaurheilijan arjessa jatkossakin.
– Olo on helpottunut. Nämä ovat olleet aika rankat kolme viikkoa, kroppa ollut kovilla, kisoissa kolme eri kisaa urakoinut Piiroinen huokaisi.
15:nneksi big airissa sijoittunut Roope Tonteri saattaa hyvinkin pyrkiä vielä Pekingin vuoden 2022 kisoihin. Sitä ei kuitenkaan nyt mietitä, Piiroisen tavoin mielessä on pieni lepo.
– Menen lämmittämään saunan ja sitten menen pilkille, Tonteri virnuili ensitouhuistaan kotimaan kamaran taas koittaessa.
