Kolumni 29.10. Mestaruus on ratkennut Meksikossa kolme kertaa aiemmin. Tuolloin joka kerta 1960-luvulla Mexico City isännöi kauden finaalikisaa.
1964 John Surtees nousi Ferrarilla onnekkaasti valtaistuimelle. Jim Clark johti kisaa lähdöstä viimeiselle kierrokselle asti, ja olisi vienyt tittelin, mutta moottori petti aivan lopussa. Ferrari määräsi Lorenzon Bandinin päästämään tallikaveri Surteesin ohitseen, ja kakkossija riitti britille mestaruuteen, kun sarjakärki Graham Hill oli kolaroinut ja jäänyt kauas taakse.
Surtees tuli päätöskisaan kakkospaikalla viisi pistettä kärjestä, ja moottoriurheilun monilahjakkuus vei kruunun lopulta yhden pisteen erolla Hilliin.
Kolme vuotta myöhemmin Uuden Seelannin Denny Hulme sinetöi Meksikon kolmossijalla ainoan mestaruutensa. Hän teki historiaa vietyään tittelin saavuttamatta kaudella yhtään paalupaikkaa. Tavaramerkkinä oli kakkosena jäänyttä tallikaveri Jack Brabhamia tasaisempi suoritustaso.
1968 Graham Hill jyräsi Lotuksella mestaruuteen hankittuaan Meksikosta kauden kolmannen voittonsa. Sen myötä eroa tuli 12 pistettä Jackie Stewartiin.
Nykyajan ensimmäiset kruunajaiset odottavat nyt entistä hienommalla Meksikon Grand Prix -radalla. Lewis Hamilton harjoitteli voittamista siellä jo viime vuonna. Nyt riittää huomattavasti varovaisempikin esitys titteliin, mutta tuskinpa Hllin tavoin tuskin tämäkään britti tyytyy voittoa vähäisempään tulokseen omissa mestaruusjuhlissaan.
Heikki Kulta
